Jens Weissflog ja muut viiksivallut

Näin joulupyhinä taas mainoksia perinteisestä Saksan-Itävallan mäkiviikosta. Joskus aikoinaan se oli parasta, mitä vuodenvaihteessa saattoi tapahtua. Neljä paikkakuntaa - Oberstdorf, Garmisch-Partenkirchen, Innsbruck ja Bischofshofen - olivat paitsi niminä toimittajan ja selostajan painajaisia, ne olivat mäkiä, joita puoli Eurooppaa tuijotti.

Pärjääkö Matti Nykänen? Onnistuuko Jari Puikkonen? Ovatko Ari-Pekka Nikkolan teiniviikset taas kasvaneet viime vuodesta? Mites Janne Ahosen kunto? Voittaako Toni Nieminen kokonaiskilpailun?

Omalta osaltani mäkiviikon jännittäminen taisi jäädä tuonne vuosituhannen vaihteeseen. Sen jälkeen suurin jännityksen aihe on yleensä ollut se, onko kisojen aikaan Keski-Euroopassa muualla lunta kuin mäessä. Tänä vuonna taitaa olla.

Parhaat muistot ovat jääneet mieleen niminä. 80-luvun telkkarisukupolvi muistaa Vegaard Opaasin, Primos Ulagan, Nykäsen pahimman kilpailijan, Jens Weissflogin, Jiri Parman ja Robert Ceconin, jolla oli aina naamari. Ja tietysti V-tyylin lanseeranneen Jan Boklövin ja kovan onnen iloisen soturin, Eddie Edwardsin, joka oli kaikkien kisojen pelle ja maskotti.

Meillä oli kotona Amiga 500:n alkeellinen mäkihyppykisa. Grafiikka oli heikko ja itse hyppysuoritus oli aika puuduttavan kankea, mutta aina päätimme veljeni kanssa innolla, kuka saa olla Nykänen ja kuka joutuu olemaan Weissflog tai joku viiksekäs puolalainen.

Ja olipa meillä myös mäkihyppääjänukke, jossa hyppääjä oli jostain kumista valmistettu ja sukset metallia. Sohvan pääty ja käsinoja saivat toimia alastulorinteenä ja hyppyrinä ja käsinojan laidalta nukke "ponnisti" olohuoneen matolle.

Muistot ovat jääneet, vaikka mäkiviikko nykyään yleensä jääkin väliin.

Ei hullumpi vuosi - loppujen lopuksi

Välillä tuntuu, ettei vuodesta meinaa jäädä mitään käteen. Viikot ja kuukaudet hurraavat yli niin nopeasti, että hädin tuskin on maanantai alkanut niin onkin jo perjantai. PItääpä siis kuitenkin muistella mitä hyvää tänä vuonna on sattunut:

- vakituinen työsopimus alkoi tammikuun alussa
- veljeni sai lapsen ja meni kihloihin
- olin hienolla viikon mittaisella "turneella" Sodankylän elokuvajuhlilla, sitten viikon Berliinissä
- kuntosavate on piristänyt ja parantanut kuntoa
- taloustoimittaja kurssi syksyllä oli antoisa ja sen kruunasi reissu Koreaan
- täytin 31 enkä vieläkään tarvi nitroja
- töissä ensi vuosi on suhteellisen turvattu, koska saimme kaksi uutta asiakasta
- parhaimmat ystävät ovat pysyneet

En aina ole kovin hyvä positiivisessa ajattelussa, mutta ei tuo lista nyt pahalta näytä.

"Suomi on laskeutunut joulun viettoon..."

Vuoden kierrossa on tiettyjä perusuutisia, joita ei voida välttää, ei sitten millään. Otsikoita ovat mm. nämä:

- lumen tulo yllätti autoilijat (yleensä kyseessä ovat eteläsuomalaiset, tarkemmin vielä Kehä III:n sisällä asuvat)
- juhannuksena hukkui 10 ihmistä (voi myös olla 15, jos on oikein kuuma)
- Katso ennakkoon Linnan juhlien upeimmat puvut (ennen)
- Katso kooste Linnan juhlien upeimmat puvut (jälkeen)
- XXX:n puku oli plagiaatti/kauhea/ihana/kallis/halpa/tissit paljastava
- Joululiikenteen huippu ajoittuu joulua edeltäville päiville ja pääteille
- Joulumyynti ylitti odotukset (mikä lama??)
- Suomi rauhoittui joulunviettoon


Näitä otsikoita näemme harvoin:

- Reiska sai ensimmäisen lämpimän ateriansa viikkoon Pelastusarmeijan jonossa
- Kaatopaikat ennätystäynnä joululahjapakkausten takia
- Alko: Halpa viina on virhe
- Poliitikon tunnustus: Nukuin kun kotikuntani päätettiin liittää naapuriin
- Ekonomisti: KUka piru noista taloussuhdanteista oikeasti tietää??
- EK: Vapaa markkinatalous ei pelastakaan maailmaa
- Keskusta: Turve on epätoivoinen oljenkortemme
- Taksikuski lauantaiyönä: Kuljetin selväpäistä asiakasta

Ja niin edelleen...

Kotimainen leffasyksy jäi väliin

Joskus 5-6 vuotta sitten minulla oli perinne: kävin katsomassa kaikki kotimaiset ensi-iltaelokuvat teatterissa, kuulostivatpa ne kiinnostavilta tai eivät. Jossain vaiheessa perinne hävisi. Olin nähnyt ihan liikaa tusinaa ja tuntui turhauttavalta maksaa 10 euroa jostain Levottomat 3:sen tasoisesta pätkästä.

Nyt tilanne on toinen. En ole nähnyt yhtäkään syksyn kotimaista ensi-iltaa. En Päätaloa, en Putoavia enkeleitä ja tuo tuorein Blackoutkin epäilyttää.

En ole alkanut boikotoioda kotimaisia, mutta onkohan minusta tullut krantumpi? Palkkaa kun saa, niin raskisi sitä leffassakin käydä, mutta kaipa alan vaatia sitä, että sekä aiheen pitäisi tempaista mukaansa että elokuvan pitäisi olla tarpeeksi kunnianhimoinen. Tai sitten ole vain vanha ja väsynyt :).

Tuon Putoavia enkeleitä aion kyllä mennä katsomaan. Siinä lienee jotain potkua ja taitoa mukana. En tunne Lauri Viidan tuotantoa, mutta nyt olisi oiva tilaisuus tutustua.

Goottikelit jatkuvat

Jotenkin tuntuu, ettei talvi aio tänäkään vuonna alkaa ollenkaan. Näitä goottitalvia voi kuvailla mustaksi sumuverhoksi, joka - jos hyvä tuuri käy - päiväsaikaan vähän valaistuu ja muuttuu harmaaksi. No, parin päivän päästä on talvipäivänseisaus (mikä, koomista kyllä, on nimipäiväni - selittäisiköhän osittain toisinaan synkkää mieltäni ;) ) ja sitten taas päivä pitenee. Ties vaikka kohta paistaisi taas aurinko.

Samaan aikaan kun täällä vesipisarat taas tanssivat ikkunalaudalla, Jenkeissä on tulipalopakkaset (taas heillä, you lucky bastards! :) ) ja lunta tupruttaa Las Vegasia myöten! Onpahan kunnon pyryjä ollut myös Alpeilla, Ranskassa ja Espanjassakin. Mutta Helsinki - enpä jaksa lumettaa sitä tuulista niemeä, yläkerran herra pohtii.

Huvittavaa on, että kun meillä joskus tupruttaa kunnolla lunta, niin koko kaupunki on kameroineen liikkeellä, räpsii kuvia kuin japanilaiset turistit ja syöksyy ostamaan liukureita, pulkkia ja lumilapioita. Joille on käyttöä kaksi päivää.

Helmikuulle varasin talvilomareissun Saariselälle. Ehkä siellä olisi parempi tilanne.

Aika todella laukkaa

Aika kulkee kyllä pirun nopeasti. Parhaita esimerkkejä siitä on se, etten ole jaksanut kirjoittaa tänne sivulle marraskuun jälkeen. Viikot tosiaan juoksevat. Taas on perjantai! Toisaalta voi sanoa, että kun on näin synkkää, niin parempi onkin, että aika juoksee.

Jännä juttu, miten neljä kuukautta sitten tapahtuneet asiat tuntuvat siltä kuin ne olisivat olleet eilen. VAStahan olin taloustoimittajakurssilla Haikossa. Se tapahtui syyskuun alussa. Synttärit olivat aivan vasta. Niistä bileistä on kohta kaksi kuukautta. Ja Korean-reissu, eihän siitä voi olla juuri viikkoa kauempaa. Koreasta palattiin yli kuukausi sitten.

Viikot sulauttaa tasaiseksi massaksi se, että joka päivä tuulee ja useimmiten myös sataa. Päiviä ja viikkoja on vaikea erottaa toisistaan.

Joskus 25-vuotiaana muuan kaveri sanoi, että ihmisen elämässä ikäkausi 25-30 menee kaikkein nopeimmin. Niin se kyllä meni. Nyt ollaan jo neljännelläkymmenellä :). Opiskeluaika oli ihan erilaista, puhumattakaan kouluajoista.

No, onneksi pääsee pian joulun viettoon!

Köyhä ei käskien kuluta

Naputtelin jo aiemmin rivejä siitä, kuinka tavallisia ihmisiä patistetaan lompakkonsa ihmevoimalla pelastamaan Suomi lamasta. Tässä sitaatti Taloussanomista:

– Hirveästi käydään vihaista kansalaiskeskustelua, että on se törkeää, kun kuluttajien harteille sälytetään vastuu. Mutta millä harteilla se pidemmän päälle voi olla kuin ihmisten, kuluttajien harteilla, Sampo Pankin ekonomisti Lauri Uotila huomauttaa.

Yksityinen kulutus on Uotilan mukaan kaikkein tärkeintä Suomen työllisyydelle, tuotannolle ja tulojen muodostukselle, vaikka viennin osuus on kansainvälisesti vertaillen varsin suuri.

Kansanjoukot voivat elvyttää jatkamalla ja jopa lisäämällä kulutusta sen verran kuin ostovoima kasvaa. Tähän on Uotilan mielestä hyvät mahdollisuudet, koska palkat nousevat, korot laskevat ja inflaatio hidastuu.

Niin, totta on, että joidenkin ihmisten elämään ei taantuma vaikuta millään tavalla. Työ on mukavaa ja sitä on tarpeeksi, palkka juoksee ja nousee, kun tekee hommansa hyvin ja niin edelleen.

Mutta mitähän mahtavat miettiä ne tuhannet, joille on jo käynyt ovi teollisuuden yt-kierroksen alettua? Kun työpaikka menee alta, vain hullu keskittää voimansa tavarataloissa juoksemiseen. Lainat, laskut, vaatteet ja ruoat on ostettava joka tapauksessa. Ja ai niin, ne lasten päivähoitomaksut ja vaimon silmälasitkin.

Pitäisikö kirkon järjestää synninpäästöjä vastuuttomille kansalaisille, jotka eivät pääse toteuttamaan kansallisvelvollisuuttaan eli vinguttamaan visaansa?

Tilanteeseen sopivasti hallitus on aikeissa vapauttaa sunnuntaiaukioloajat, niin että työttömäksi joutuneet saavat yhden lisäpäivän viikossa päästäkseen katsomaan, mihin kaikkeen heillä ei ole varaa.

Taloussanomien haastattelema kuluttajaekonomian professori Visa Heinonen on sentään fiksummilla linjoilla. Hän neuvoo ostamaan mielummin palveluita kuin tavaroita, koska ne ovat ekologisempi vaihtoehto. Siinä Heinonen on täysin oikeassa.

Taloussanomat opastaa myös suosimaan kotimaisia tuotteita. Kannatettavaa sinänsä. Mutta kuinkas ostat mitään kotimaista tuotetta, kun kaikki tuotanto on jo siirretty Kiinaan tai ainakin Ruotsiin tai Keski-Eurooppaan? Jos ostan Fazerin salmiakkia, joka on valmistettu Norjassa, miten paljon lopulta tuen kotimaista? Puhumattakaan jos ostan Kiinassa ommellun paidan, jossa suomalaista on vain firman logo.

Paras ja ekologisin tapa tukea suomalaista työtä on suosia palveluita. Jos menen parturiin, hänen tekemän hiustenleikkuunsa on takuulla kotimainen. Eikä kuntosalille kantamani rahatkaan taida vielä Intiaan kulkeutua.

Suomalaisia voi olla vaikea usuttaa turhaan kuluttamiseen. Sen verran me vierastamme ylhäältä tulevia ohjeita. Moni ostaa sen minkä tarvitsee eikä enempää. Siinä mielessä suomalaisilla on järki kädessä.

Korea piristi

Kävin sitten Koreassa niin kuin oli puhe. Mukava reissu ja piristi ihmeesti tähän aikaan vuodesta! Soulissa paistoi jopa aurinko lähes joka päivä, ja pikkutakki päällä tarkeni hyvin.

Soul on kyllä valtava kaupunki - ei pelkästään väkilukunsa (12 miljoonaa varsinaisessa kaupungissa, vähintään 20 miljoonaa metropolialueella) vaan myös massiivisten talojensa puolesta. Soul ei ollut aivan täynnä pilvenpiirtäjiä mutta eipä paljon puuttunut. Niin sanottu vanha osa kaupunkia oli rumempi, koska taloista tuli mieleen "ylimittainen Merihaka" (joku vertasi sitä Neuvostoliittoon), mutta uusi, 90-luvulta lähtien rakennettu moderni liike-elämän keskus oli varsin säihkyvä ja näyttävä - varsinkin iltavalaistuksessa.

Koreassa näki selvästi, ettei vanhaa juuri ole. Japani valloitti maata 1910-45 ja Korean sota (1950-53) tuhosi melkein loput. Paradoksaalistahan on, että Japani on omassa maassaan pyrkinyt säilyttämään mahtavaa historiaansa kaikin tavoin, mutta ilmeisesti valloittajana ei tehnyt mieli miettiä 5000-vuotista korealaista tarinaa.

Soulilla ei oikein ole historiaa. Jonkin verran tuli vastaan vanhoja temppeleitä ja linnoja. Hienojen kulissien takana näkyi jonkin verran "slummeja" ja hökkelikyliä, joiden asukkaat eivät palanneet töistä uusilla Mersuilla tai Bemareilla, joita kaduilla näkyi paljon. Mukana olleet enemmän autoista ymmärtävät pojat bongasivat harvinaisia, eksklusiivisia automalleja pikkubussin ikkunasta.

Kävimme myös Pohjois-Korean rajalla niin sanotulla DMZ-vyöhykkeellä (demilitarized zone). Pääsimme aivan rajan pintaan, sellaisille alueille, joille kaikki turistit eivät pääse. Vilkuilimme näköalapaikalta rajan pinnassa olevaa pohjoiskorealaisten Propaganda Villagea, jossa on tiettävästi joitakin satoja asukkaita. Näimme Bridge of No Returnin, sillan jota myöten sotavankeja on palautettu puolin ja toisin. Todistimme ällistyttävää näytelmää, jossa "modifioidussa taekwondo-asennossa" patsastelevat eteläkorealaiset vartijat poseerasivat meille rajan pinnassa olevassa parakissa.

No, ei poseeraamisessa vielä mitään, mutta pääsimme parakkiin, josta puolet on etelää, puolet pohjoista. Siis saimme kuvauttaa itsemme "hymypoikien" eli vartijoiden kanssa kuin japanilaiset kuvaavat toisiaan Havis Amandan patsaalla.

Mielenkiintoista oli kuulla mietteitä Koreoiden mahdollisesta yhdistymisestä. Sitä pidettiin periaatteessa hyvänä asiana esimerkiksi siksi, että jako tuntuu yhä keinotekoiselta ja monet suvut pääsisivät vihdoin yhteen.

Toisaalta jotkut ovat arvioineet, että Koreioiden yhdistyminen tulisi maksamaan kaikkinensa 10 kertaa niin paljon kuin Saksojen yhdistyminen. Paljon mahdollista. Niin suuri on niemimaan kahden osan elintasoero.

KUulimme, että Kim Jong-Ilin maassa on yli 20 000 Arvoisan JOhtajan patsasta. Neuvostoliitto tulee mieleen. Jos Pjöngjang haluaisi mahdollisen yhdistymisen sattuessa hankkia nopeasti valuuttaa, niin se voisi saada pohjakassaa myymällä kaikki Kimin patsaat länsimaisille keräilijöille.

Mutta vaikka reissu meni hyvin, paluulennolla taas sairastuin. Niin kävi vuosi sittenkin, kun palasin Kyprokselta. Työmatkat ovat vaarallisia! Kärsin myös lauantaina elämäni ensimmäisestä jet lagista, kun en saanut hetkeäkään kunnon unta Finskin lentävissä ekologisissa tuholaisissa eli Airbus 340:sissä.

Ai niin, unohdin, että Airbus 340:t ovat ympäristöystävällisiä. Niin meille kerrottiin syksyllä Finnairilla. Ai miksi? Koska ne kuluttavat vain 80 prosenttia perinteisistä MD-11-koneiden kulutuksesta! Muistaakseni Helsingistä Shanghaihin lentävä kone ottaa kyytiinsä 30 000 litraa kerosiinia, Korean-välillä määrä lienee suurin piirtein sama. Ai että maailma on taas vihreämpi!

Kuluttaja the pankkikriisin herra, osa 2

Jo lokakuussa kirjoitin mattimeikäläisen vaativasta osasta finanssikriisin torjunnassa: hänen on tosiaan säästettävä mahdollisimman paljon, jotta rahaa riittäisi pahan päivän varalle ja pankkien varat riittäisivät, ja toisaalta tuhlattava kuin Carrie Bradshaw, jotta "talous pyörisi". Ainakin mikäli uskomme valtiovarainministeri Jyrki Kataista ja muita liike-elämämyönteisiä partiopoikia. Ja miksi emme uskoisi.

Mutta, ei tässä vielä kaikki. Hallitus julkisti jokin aika sitten kansallisen energia- ja ilmastostrategia. Sovittaessa siitä, kenellä on suurin vastuu sähkönkulutuksen kääntämisessä laskuun, pallo heitettiin yllättäen kuluttajalle. "Teollisuushan ei millään, ei sitten millään voi enää säästää energiaa, johan tässä ollaan nappi otsassa muutenkin", etujärjestöt vouhkaavat, vaikka tietävät, että säästöjä olisi tehtävissä vaikka kuinka paljon - ensimmäisenä voisi aloittaa johtajien palkoista. Esimerkiksi EK:n Niklas Herlin tienasi viime vuonna 2,5 miljoonaa euroa.

Siis, sama suomeksi: kuluttajan (täytyy aina muistaa, ettei sovi puhua ihmisestä, sillä ihminenhän on pohjimmiltaan kaupallinen yksikkö) on ostettava tupansa täyteen telkkareita, videotykkejä, viinicoolereita, tietokone mieluiten joka perheenjäsenelle oma ja tietysti muistettava kansallisvelvollisuus eli ainakin yksi Thaimaan-matka vuodessa.

Mutta: nämä kaikki koneet eivät saa lisätä energiankulutusta vaan pienentää sitä. siis mitä enemmän kulutusta, sitä vähemmän energiaa sen täytyy kuluttaa.

Miten tämä onnistuu? Vain hallitus voi tietää sen.

Asehullujen logiikkaa

Amerikkalaisia kun ymmärtäisi! Presidentti Barack Obama on ilmoittanut, että hän saattaa kieltää puoliautomaattiset aseet. Uutinen kuulostaa todella hyvältä maassa, joka on päässyt maailmankuuluksi kahden kouluammuskelun myötä. Ja ihanko asehullujen USAssa rajoitettaisiin aseiden saatavuutta? Mainiota!

Mutta ei. Sitaatti Hesarista:

Kauppiaiden mukaan asiakkaat pelkäävät Obaman kieltävän sotilasmalliset, puoliautomaattiset aseet. Kalašnikov- ja AR-15 -kiväärimallit ovat huudossa.

"Vallalla näyttää olevan pelko, että nämä kielletään", arizonalainen asekauppias David Greenberg kertoi myytyään AR-15-kiväärit loppuun. Kansasilaisen asekauppiaan mukaan myynti on lisääntynyt yli 50 prosenttia.

Huhhuh! Kuka voi ikinä missään tilanteessa tarvitaan kotiinsa Kalashnikovia, ellei ole gangsteri tai seonnut palkkasotilas? Toisin sanoen Obaman "rauhantyö" on lisännyt asevarustelua. Hesarin kuvassa karskin näköinen mies hypistee automaattikivääriä, jolla varmasti teurastaisi vaikka kokonaisen pienen kylän.

Miksi ihmeessä tällaisia myydään missään? Sitä ei voi tavallinen ihminen käsittää.

Obama on kannattanut vapaata aseenkanto-oikeutta mutta hän on halunnut kieltää sotilasmalliset aseet.

Niin, ei Obamallakaan ole pokkaa vastustaa NRA:n valtakunnassa vapaata aseenkanto-oikeutta. Muuten häntä ei oltaisi ikinä valittu - ainakaan elävänä.

Obamaan voi vain pettyä

Jotain oikeutta on sentään maailmassa: Barack Obama valittiin USAn presidentiksi! Ei niin pientä lehteä varmasti ole maailmassa julkaistukaan, jossa asiaa ei olisi kerrottu.

Mediassa on ihan oikeutetusti puhuttu, että Obamalla on uskomattoman suuri ongelmavyyhti selvitettävänään: talousvaikeuksia, Irakia, Afganistania, ilmastonmuutoksen torjuntaa. Ja vaikka kansa niin auliisti kääntyikin hänen puolelleen, uskon, etttä Obamalla riittää työtä selättää etniseen taustaansa liittyvät ennakkoluulot.

Eurooppa odottaa Obamasta suurin piirtein uutta Messiasta. Olemme lopen uupuneet George W. Bushin törttöilyyn ja olemme odottaneet, että uusi presidentti valitaan. "Hänen täytyy olla joka tapauksessa parempi kuin Bushin", suut ovat kuiskineet. Maailman on pakko muuttua Obaman myötä, ihmiset sanovat.

JOku tutkija sanoi jo tällä viikolla, että eurooppalaiset pettyvät väkisin Obamaan. Hänellä on niin paljon töitä, ettei hän millään voi ratkaista kaikkia ongelmia. Toivomme USAn vetäytyvän Irakista ja Afganistanista, ratkaisevan talousongelmat, allekirjoittavan ilmastosopimuksen ja niin edelleen, mutta mitä lopulta tapahtuu? Muuttuuko mikään?

Sitä sopii kysyä. Toivottavasti. Mutta kyllä Obaman on samalla alettava työn touhuun, sen verran paljon virheitä on vielä maailmassa.

Miesasiaa tynnyrin pohjalta

Mies"tutkija" Henry Laasanen on melkein yhtä merkillinen tyyppi kuin Timo T.A. Mikkonen. No, eihän nyt röyhkeydessään ja omahyväisyydessään pääse lähellekään Timo T. A. ta, mutta en voi käsittää, miten hänen niin sanottu tieteellinen tutkimuksensa oikein voi edetä yliopistomaailmassa. Hänen väitteillään ei tunnu olevan mitään järjellistä kaikupohjaa.

Lauantain Hesarissa (www.hs.fi/talous/artikkeli/Miestutkija+Palkkatasa-arvo+tekisi+naisista+miehi%C3%A4+vauraampia/1135240915222) Laasasen huolenaiheena on palkkatasa-arvo. Hän pelkää, että jos naisten keskipalkat nousisivat samalle tasolle kuin miesten, naisista tulisi käytännössä miehiä vauraampia.

Laasanen sanoo HS:ssä:

"Naiset saavat tuloja sekä ansiotyöstä että miehiltä. Lopputuloksena naisten elintaso ja kulutustaso ovat suuremmat kuin palkkavertailujen perusteella voitaisiin olettaa", perustelee Laasanen.

Väite liittyy Laasasen lähes humpuukilta vaikuttavaan tutkimukseen naisten seksuaalisesta vallasta. Sen mukaan naiset käyttävät häikäilemättömästi hyväkseen ulkonäköään, seksuaalista vetovoimaansa ja naiseuttaan hankkiessaan valtaa työpaikoilla ja baareissa. Ja pieni mies vikisee, voi voi, hyi hyi, paha nainen vilkuttaa mulle silmää!

Jos ymmärrän oikein Laasasen mukaan on siis väärin, että naisten palkkataso nousisi. Koska he Laasasen mukaan kuitenkin saavat rahaa myös aviomiehiltään, poikaystäviltään ja rakastajattariltaan, niin hehän mokomat kirisivät miesten ohi palkkatasossa!

Siis mitä? Ensinnäkin voi kysyä: entä sitten? Naiset ovat kautta aikojen olleet miehiä jäljessä palkkataulukoissa ja jos he nyt menisivät ohi, niin se olisi vain uusi, mielenkiintoinen vaihe.

Ja toiseksi: jos naiset tienaisivat enemmän, heidän ei tarvitsisi pyytää rahaa, jos he tekevät sitä nytkään. Laasanenhan myöntää, että miehet antavat naiselleen rahaa ihan vapaaehtoisesti.

Ja kolmanneksi: Laasasen teoria antaa naisista hyvin blondimaisen, avuttoman kuvan. Ikään kuin he eläisivät kädestä suuhun ja odottaisivat namipaloja, joita miehet heittävät heille pöydästä. "Ota tuosta pari sataa ja lähde shoppailemaan!" "Voiku kiva Jari, nyt olen loppukuun onnellinen!"

Pitääkö Laasanen naisia ihan narreina? Kaikesta päätellen. HÄn tuntuu elävän siinä maailmassa, jossa miehet tuovat leivän pöytään ja naiset seisovat keittiössä lihapataa hämmentämässä, pullantuoksuisena, toisella kädellä isännälle töppösiä jalkaan tuoden ja toisella kädellä lapsen vaippoja vaihtaen.

HS-sitaatti taas.

Suomalaiset ja monet muutkin eurooppalaiset naiset elävät nykyisin miehiä kauemmin ja perivät puolisoiltaan arvokasta omaisuutta. Avioliiton aikana taas miehen tulot koituvat myös naisen hyödyksi.

Niin, ja samalla tavalla naisen ostamat päätyvät miehen hyödyksi! Jos siis puhutaan yhteisistä tavaroista.

Laasasen mukaan hyvä palkka ei merkitse miehelle pelkästään toimeentuloa: palkalla ja asemalla on oleellinen merkitys pariutumismarkkinoilla. Pienituloisimmat miehet jäävät muita useammin ilman puolisoa.

Tämä on Laasasen keskeisiä väitteitä, joita en purematta niele. Palkka takuulla helpottaa mahdollisuuksia löytää nainen, mutta toisaalta kaikki naiset eivät ole sellaisia pehmopäitä kuin tutkija kaiketi olettaa eli tuijottavat vain lompakon paksuutta.

Yliopistoilla ollaan huolestuneita siitä, että tohtoreita valmistuu liikaa ja tutkimuksen laatu kärsii. Tuleepa mieleen yksikin väitöskirjaprojekti, joka olisi saanut jäädä tutkijan kovalevylle.

Kohta Koreaan!

Ei sitä oikein kunnolla vieläkään tajua: maanantaina lennän vajaaksi viikoksi Koreaan! Reissu liittyy taloustoimittajakurssiin, jolla olen syksyn ajan ollut. Kyseessä on siis tutustumis- ja koulutusmatka. Käymme useissa talouselämän etujärjestöissä ja onpa listalla muuan ministeriökin.

Yritysvierailujen järjestäminen on näköjään ollut yllättävän vaikeaa Souliin, koska niitä ei ole oikein meinattu saada. Harmi sinänsä, koska yrityksissä olisi paljon enemmän konkreettista näkemistä. Elinkeinoelämän lobbausjärjestöthän suoltavat omaa melko arvattavissa olevaa nuottiaan.

Mutta enpä valita, kun on ilmainen reissu tiedossa! Ja onhan tässä muutenkin uusi valloitus, koska en koskaan aikaisemmin ole ollut Euroopan ulkopuolella! Thaimaan tusinarannikot eivät kiinnosta ja New Yorkia, muiden muassa, olen vältellyt, koska päätin, että Bushin hallinnon aikana en sinne mene.

Ja isoimpia syitä ovat tietysti olleet se, että kaukomatkojen lentäminen on niin saastuttavaa touhua, että sitä pitää vältellä viimeiseen saakka. Eikä ole halpaakaan! Itse asiassa hämmästelen, miten ihmisillä on varaa lentää mihinkään Thaimaahan! Ja vielä perheensä kanssa! Tonni per nuppi plus ruoat, juomat ja mauttomat turisti-t-paidat ja uimapatjat! Mistä rahat??

Luksustuoteporvari joutuu nöyrtymään

Finanssikriisillä on karmeita seurauksia. Voi olla, että me emme saakaan kaikki ostaa Bang&Olufsenin stereoita, Louis Vuittonin veskoja, Gantin ja Sandin talvitakkeja emmekä käydä drinksulla tai sidukalla (kaksi sanaa, joita ehkä eniten vihaan) Espalla.

Taloussanomat sen paljastaa, otsikolla Luksuksesta tuli noloa. Mielestäni tämä viime vuodet kestänyt luksuspelleily on ollut koko ajan noloa.

http://www.taloussanomat.fi/omatalous/2008/10/28/luksuksesta-tuli-noloa/200827922/139

Siteeraus:

"Himoshoppaajat ovat Yhdysvalloissa ryhtyneet kalliiden muotivaatteiden sijaan etsimään halpoja löytöjä ja kosmetiikkafirmat ovat alkaneet mainostaa tuotteidensa edullisuutta. Suomessakin hintatietoisuus on lisääntynyt ja naistenlehdet ovat lakanneet suitsuttamasta luksusvalintoja."

On se kauheaa! Ihanko ovat joutuneet miettimään, onko parin sadan euron farkuissa, 80 euron t-paidoissa ja 300 euron keittiöjakkaroissa sittenkään järkeä! Ei! Miksi näin?

"Jopa naistelehti Gloria, joka ilmoittaa olevansa laatutietoisten edelläkävijöiden lifestyle-lehti, on kääntänyt kelkkaansa. Uusimman lehden pääkirjoituksessa päätoimittaja kirjoittaa kirjasta Tyylikkään köyhäilyn taito ja toteaa, että se on mitä ajankohtaisinta luettavaa."

Jopas jotain! Että muka kirpparille pitäisi nöyrtyä! Ei, kyllä ennen teen Burberryn neuleistani rukkaset kuin lähden UFFille, porvari tuumii.

Taantuma ajaa yleensä ihmisiä taas kohti järjen käyttöä. Nousukauden aikana mopo karkaa käsistä. Fiksutkin ihmiset elävät siinä ekonomistien ja valtiovarainministerien luomassa illuusiossa, että taloukasvu voi jatkua ikuisesti. Ihmiset alkavat miettiä, onko joku tavara oikeasti tarpeellinen. Useimmiten ei ole.

Kuten sanottu, en ole oikein missään vaiheessa ole ymmärtänyt, mikä tässä 2000-luvun merkkituotevillityksessä oikein on innostanut. Minusta olisi koko ajan ollut noloa raahata jotain Björn Borgin treenikassia tai pukeutua Bossin alkkareihin, koska silloin ihmiset olisivat hyvällä syyllä miettineet, tienaanko liikaa (vastaus: en) tai olenko muuten vain päästäni vialla.

Kun ihmiset maksavat naama peruslukemilla tavallisista kalsareista 40-50 euroa, heille pitäisi tarjota sähköshokkeja, ei uutta käyttöluottoa.

Itse olen hankkinut koko ajan kirpparivaatteita ja harkinnut ostoksiani, vaikka luvalla sanoen, välillä on tullut turhaakin ostettua, en ole täydellinen! JOhan tuo ökytuotteista luopuminen ja turhan ostosten välttäminen on aivan järkiteko ja erittäin ekologinen sellainen.

Syksuytuhnu valtaa alaa

Ulkona on taas tyypillinen "syksytuhnusää": tasaisen harmaata, pilvistä, välillä sataa, tuulee kovaa. Tällaista riittää ainakin viikoksi eteenpäin. Tätä tämä taas on. Pitää vain jaksaa.

Tulee väkisin flashback mieleen: tällaiseltahan viime talvi näytti koko ajan! Toivottavasti tämä talvi ei kuitenkaan ole yhtä surkea.

Brittien "ilmatieteen laitos" Metoffice toteaa ensimmäisessä talviennusteessaan:

Winter temperatures are more likely to be above normal over much of the European region. However, this winter is likely to be less mild than last winter, when above-average temperatures were widespread.

Siis keskimääräistä lämpimämpää, mutta "todennäköisesti vähemmän leutoa" kuin viime talvena. Sehän lohduttaakin. Voi olla, ettei joka päivä ole +5 vaan saattaa käydä jopa lähellä nollaa!

Elämää suurempaa draamaa

Moni kaveri saattaa tietääkin, että suurimpia haaveitani on joskus saada näytelmä esitettäväksi ison teatterin lavalle. Vaasassa Ramppi-aikoina kirjoitinkin monta näytelmää, joista en kyllä ole kaikkiin enää kovin tyytyväinen, mutta nyt kun on ollut vuosia töissä, niin ei oikein riitä aikaa eikä energiaa draaman takomiseen.

No, en ole kuitenkaan luovuttanut. LÄhetin ennakkotehtävät Teakin ja työväenopiston yhteistyössä järjestämään kurssiin Näyttämölle kirjoittaminen. Kevääseen saakka kestävän kurssin aikana olisi saada aikaan täyspitkä näytelmä ammattilaisten avittamana ja muiden kurssilaisten tukemana.

Aluksi jäin peruutuspaikalle ja hylkäsin taas yhden kehittelemäni projektin. Tällä viikolla sain tiedon, että yksi paikka olisi sittenkin vapautunut. Aloin aivot kuumana (ihan oikeasti, päähän sattui!) puntaroimaan kahden potentiaalisen idean välillä, joista molempia olin työstänyt ja epätoivoisesti yrittänyt kirjoittaa jo vuosia. Viime yönä en saanut kunnolla nukuttua, kun mietin erinäisiä juonenkäänteitä.

Tänä iltana olisi tunti. Tekstiä ei ole paljoakaan valmiina, mutta synopsis toki on. Ajattelin, että voisin toimittaa sen vetäjille ja odottaa palautetta. Pikku hiljaa pitäisi tietenkin kirjoittaakin jotain.

Tällä hetkellä pelottaa, miten vuorokauden tunnit ja henkinen potentiaali riittävät tekstin tuottamiseen. Jo nyt iltaisin väsyttää usein sekä henkisesti että fyysisesti ja kirjoitustuokiot jäävät lyhyiksi. Mielummin sitä lojuu sohvalla ja tuijottaa hömppää telkkarista.

Se on kuitenkin fakta, ettei teksti valmistu ilman ulkopuolisten ammattiapua. Toivottavasti pääsen vauhtiin nyt, kun vihdoin pääsin kurssille!

Kuluttaja the pankkikriisin herra

Kuluttajalla - älköön kukaan puhuko ihmisestä, se on vanhanaikaista - on mieletön vastuu: hänen teoistaan riippuu, saadaanko piinaava kansainvälinen finanssikriisi kukistettua. Meidän on yhtä aikaa talletettava tileille mahdollisimman paljon rahaa, jotta pankeilla olisi likviditeettiä, ja kuitenkin samanaikaisesti tuhlattava kuin viimeistä päivää, että "talouden pyörät pyörisivät".

Molemmat iltapäivälehdet ovatkin opastaneet vuorotellen, kuinka meidän kansallinen velvollisuutemme on "shoppailla Suomi pois lamasta". Aika haastavaa: samanaikaisesti on siis haaskattava ja säästettävä kaikki rahansa.

Aikamoinen vastuu. Jenkeissä sentään valtio on perustamassa 700 miljardin dollarin roskapankin, Suomessa mattimeikäl... siis kuluttajalla (hallelujah, Suomen Kaupan Liitto!) on keskeinen rooli. Voisi luulla, että tavallisella pulliais... siis kuluttajalla on tarpeeksi hommaa saada rahansa riittämään itselleen ja perheelleen, mutta ei se riitä, pitää samalla ehkäistä lamaa kansallisessa projektissa!

Ei ole helppoa perustallaa... siis kuluttajalla nykypäivän maailmassa!

Hölmöjä helppo höynäyttää "BB-kriiseillä"

Miten viedään hölmöä kuin pässiä narussa? Luodaan vertaansa vailla oleva mediailmiö, luodaan persoonia, joiden tekemisiä seurataan yhtä tarkasti kuin pääministerin lausuntoja, raportoidaan dramaattisesti pienistäkin käänteistä ja tapahtumista ja kun jotain odottamatonta sattuu, järjestetään siitä kunnon uutispommi.

Mistä siis puhutaan? Finanssikriisistä? Jääkiekosta? Formuloista? Ehei, vaan tietenkin Big Brotherista.

Ylikansallisen tv-formaatin tuottajat osaavat höynäyttää hölmöjä. Kun kilpailija Marianna yhtäkkiä karkotettiin talosta, nettilehdet huusivat: BB-Marianna katosi! Pian kerrottiin, että Marianna on poistettu talosta "henkilökohtaisista syistä". Lisää ei kerrottu, vaikka toimittajat ja keskustelupalstojen fanit lypsivät.

Tuottajat ilmoittivat, että syyt paljastetaan vasta ensi sunnuntain tuloslähetyksen yhteydessä. Nyt arvovaltaisissakin medioissa on spekuloitu, mistä Mariannan lähteminen johtuu: perheessä sattuneesta tragediasta, neidin varomattomista lausunnoista vai kenties siitä, että hänen ihosyöpänsä on uusinut.

Tässä on kyllä tosiaankin tehty tikusta asiaa. Höynäytetty olen itsekin: minäkin haluaisin tietää, mitä Mariannalle tapahtui. Mutta ei se nyt herttileijaa viikon pääuutinen ole, kuten esimerkiksi iltapäivälehtien otsikoinnista olisi välillä voinut päätellä.

Ja mitä enemmän ihmiset himoavat BB-tietoa, sitä useammin he käyvät BB:n nettisivulla ja katsovat tv-lähetyksiä - ja sehän mainostajia ilahduttaa. Siis mitä enemmän kriisejä, sitä enemmän myyntiä!

Shokkielvytystä, sydänhalvausta ja kaaosta pörsseissä

Maailmalla on uutisista päätellen menossa melkoinen finanssikriisi tai myllerrys, mitä sanaa nyt halutaan käyttää. Se, miten kriisi näkyy Suomessa, on vielä epäselvää, mutta ainakin yksi on varmaa: kriisistä shokkiin menneet toimittajat eivät säästele ylisanoja.

Tässä poimintoja torstain uutisista Hesarin pääsivulta: "Rahoitusmarkkinoiden kaaos lähenee paniikkia." "Keskuspankeilta sokkielvytystä halvaantuneille markkinoille" ja edelleen "Maailman keskuspankit antavat yhteisvoimin sydänelvytystä lamaantuneille pankkien välisille rahamarkkinoille..."

Ja lisää: "...maailman keskuspankit nyt torjuvat sydänhalvausta kellon ympäri."

Hetkinen, raportoidaanko tässä nyt HUS:n teho-osastolta tai Pälkäneen vanhainkodin kroonikkohuoneesta? Halvaantuneita, sydänelvytystä - ikään kuin talous olisi joku elävä olento, joka pitäisi pumpata yhteisvoimin takaisin elämään.

Adjektiivit ovat kuin peräisin WTC-uutisoinnista 7 vuoden takaa: shokki, kaaos, paniikki, hätätila... Siis finanssikriisi on paitsi syöpätauti, myös sotatila. Pitäisikö siis käyttää apuna kirurginveistä vai pyssyä?

Saa nähdä, mitä pörsseissä ja rahoituslaitoksissa vielä tapahtuu, mutta ainakin toimittajien olisi syytä laittaa jäitä hattuun, etei raportointi kuulostaisi tahattoman koomiselta.

Vanhasen lintukotomalli ei toimi

Pääministeri Vanhasen Hesarissa esittelemä puutarhakaupunkimalli on herättänyt porua,
naureskelua ja vähän myös kehuja netin keskustelupalstoilla ja kollegoidensa keskuudessa.
Enimmäkseen kommenteissa on todettu, ettei Vanhasen lintukotomalli ole tätä päivää eikä se todellakaan tiivistä yhteiskuntarakennetta niin kuin lukuisista syistä pitäisi.

Vanhasen mallissa pääkaupunkiseudun ulkopuolelle tulisi tiettyjä puutarhakeskustoja, todellisia porvarillisen rauhan pesäkkeitä, joissa linnut laulavat kauniimmin, ruoho kasvaa tasaisesti ja vihreästi, naapurit lainaavat toisiltaan ruohonleikkuria ja pihasaksia ja palauttaessaan ne tuovat kakun kiitokseksi. Kaupat ovat auki vain arkisin, iltaisin syödään tomaatitonta ja sipulitonta pitsaa ja katsotaan Salkkareita. Lauantaisin rakastellaan saunan ja lottoarvonnan jälkeen ja sunnuntaisin keitetään kahvia ja tavataan sukulaisia Maskusta ja Suomi-Soffasta ostettujen huonekalujen päällä.

Tietyissä kunnissa toimiikin ajatus siitä, että asutus on pääosin pientaloja. "Mummolani" on Rantsilassa enkä voisi kuvitella, että siellä olisi kerrostaloja. Rivitalokin on harvinaisuus. Nokian kaltaisessa pikkukaupungissakin oli keskustan kupeessa paljon puisia omakotitaloja, mutta silti rakenne oli aika tiivis - ainakin keskustassa. Oulussakin on puutaloja (niitä joita ei ole onnistuttu purkamaan tai polttamaan) keskustan kupeessa, RAksilassa.

Mutta pääkaupunkiseudun on pakko olla tiiviisti asutettua ja perustuttava raideliikenteeseen. Väestö kasvaa niin kovaa vauhtia, että olisi järjetöntä jatkaa Nurmijärveltä ja Espoosta tuttua "ammutaan haulikolla lähiöt mielivaltaisesti ympäri peltoja" -mallia. Se ei yksinkertaisesti ole kestävä malli.

Kriitikot arvostelevat nettipalstoilla, ettei suurin osa suomalaisista halua muuttaa "betonibunkkereihin", jotka sijaitsevat "radanvarsigetoissa" ja "ongelmalähiöissä". Joopa joo. Varsinaisia ongelmalähiöitähän on esim. metron likellä: Kulosaari, Marjaniemi, Herttoniemi...
Ja ajatellaanpa vaikka paljon parjattua Myllypuroa: aseman lähellä maailmanlopun betonitaloja, mutta toisaalta suurlähiössä on myös paljon omakotitaloja.

Melkein kaikki lähiöt suunnitellaan nykyään niin, että sinne tulee eri kokoisia ja näköisiä, eri sosiaaliluokille tarkoitettuja tuettuja, vuokra- ja omistusasuntoja. Niin pitääkin olla. Yleensä lähiöihin tulee myös sekä kerros- että pientaloja. Näin tehdään radanvarsinlähiöissäkin.

Jospa Vanhanen vaikka joskus jalkaantuisi johonkin pääradan varressa olevaan kaupunginosaan muutenkin kuin kuuntelemaan keskustan torikahveille kuntapäättäjien kehuskeluita ja toimittajien kyselyitä naissuhteista, niin hän voisi nähdä, etteivät ne satunnaisista rauhattomuuksistaan huolimatta mitään helvetin esikartanoita ole.

Lisäksi Matti-poika voisi joskus omissa poliittisissa linjauksissaan toteuttaa omia kauniita lupauksiaan ilmastonmuutoksen torjunnasta.

Superkylmää kyytiä

Olin viime viikolla koulutuksessa Haikon kartanossa. Hulppeat puitteet, ei voi valittaa. Kurssittauduin taloustaitojen saralla ja erään illan päätteeksi päätimme testata porukalla Haikon palvelutarjottimella olevaa huippukylmähoitoa.

Moni epäröi, sillä kuulostaahan koko homma aika järjettömältä: ensin mennään läpi kahden huoneen, joista ensimmäisessä on -30 astetta pakkasta, toisessa -60 ja lopulta ollaan kolme minuuttia huoneessa, jossa on -110 astetta pakkasta! Siis kyllä, -110 astetta!

Mikä koko homman juju siis on? On kerrottu, että huippukylmähoito auttaa reumapotilaita ja verenkiertohäiriöisiä. Mutta miten on mahdollista, että ihminen voi olla -110 asteessa jäätymättä? Hyvä kysymys. Taitaa johtua siitä, että ilma on niin kuivaa.

Miten homma toimi? Menimme hoitotilan eteiseen, jossa otimme pois päällysvaatteet alkkareita/uikkareita lukuunottamatta ja panimme jalkaan paksut villasukat ja villahuopatossut, käsineet ja korvat peittävän päähineet. Suihkussa ei saanut käydä, koska muutenhan olisi vilustunut. Kun odotimme jännittyneinä hoitoon pääsyä, kunto-ohjaaja pyyhki erään venäläismiehen selän kuivaksi, jotta hän ei jäätyisi.

Odottelimme rauhassa, kunnes perimmäisen huoneen lämpötila oli edellisten kävijöiden jäljiltä tippunut takaisin -110 asteeseen. Joukossamme oli kurssimme oli kurssimme vetäjä Krista, joka oli kauhuissaan, koska vihasi kylmää. Hän sai kuitenkin rohkaisua yli 70-vuotiaalta rouvalta, joka kertoi käyneensä hoidossa samana päivänä jo kaksi kertaa. Pitäähän puolet nuoremankin siis uskaltaa!

Kun ovet aukaistiin, kävelimme ensin -30 huoneeseen ja -60 asteen huoneen läpi "peräkamariin". Vaikka ensimmäisissä huoneissakin oli todella kylmä, ne tuntuivat suorastaan lempeiltä kylmimpään huoneeseen verrattuna. Kyllä oli hemmetin kylmä! Hengitys höyrysi niin paljon, ettei nähnyt vieressä seisovaa kaveria. Normaalistihan paleleva ihminen lämmittää itseään heiluttelemalla raajojaan, mutta nyt se vain lisäsi kylmyyden tunnetta.

Krista oli edelleen kauhuissaan. Hän halusi lähteä heti. Minä ja kurssikaveri Vesa estimme: kyllä me nyt vaaditun kolme minuuttia jaksamme! Kahden minuutin kohdalla Krista meinasi taas lähteä mutta sanoimme, että kyllä tässä vielä minuutti menee. Niin kui menikin.

Kun palasimme odotushuoneeseen, se pöllähti täyteen pakkashöyryä. Huoneiden välinen lämpötilaero oli vähintään 50 astetta ja eroa peräkamarin ja odotustilan välillä oli 130 astetta! Vuoroaan odotti nuori pariskunta, jolle me saatoimme puolestamme vakuutella, ettei mitään hätää. Pariskunta näytti entistä epäröivämmältä.

Kunto-ohjaaja terotti, ettei saa mennä saunaan puoleen tuntiin, vaikka mieli teki. "Liian suuri lämpötilan vaihtelu." Ei tehnyt mieli hankkia sydänkohtausta Haikossa!

Hoidon jälkeen tuli pitkäksi aikaa hieman viileä olo, kas kun sattui! Kylmä, flunssainen olo se ei ollut vaan sellainen tavallinen, kun tulee pakkasilmasta kotiin. Miellyttävä olo se kumminkin oli! Saimme tästä 25 euron hoidosta itsellemme oikein stipendinkin! Mukava kokemus, joskaan ei - luojan kiitos - verenseisauttava!

Pakollinen Big Brother -blogiteksti

On tullut taas katsottua Big Brotheria eli BB:tä kuten koko Suomi tietysti niin leikillisesti sanoo. Tällä kertaa en ole ollut enää niin koukussa kuin aiempina vuosina, on voinut mennä monta päivää, etten ole avannut töllöä kello 22 katsoakseni, ketkä ovat tänään pussailleet tai halailleet, vetelehtineet sängyllä, kiroilleet sohvalla tai tapelleet ruokavarantojen oltua vähissä.
Tai yrittäneet ratkaista hölmöä viikkotehtävää.

Sen voi kuitenkin sanoa, että ensimmäisenä putosivat ihan oikeat tyypit. Ajatellaan nyt Ristoa - harvoin näkee niin itsetietoista ja -riittoista tyyppiä, jolla tuntuu olevan itsestään ja mahdollisuuksistaan niin epärealistinen kuva. Tyypillä on lihakset mutta ei muuta. Ja pärjäsikö hän oikeasti Mr. Tampere -kisassa? Ei mene hyvin tamperelaisillakaan! Kundi oli koko talon kenties rumin.

Entäs Minna? Minna oli BB-dramaturgian kannalta välttämätön valinta: hieman tyhmä, yksinkertainen, suorapuheinen ja myös realismintajunsa kadottanut. BB-tuottajan unelmanahan on tyyppi, joka väläyttelee tissejä ja vähän muitakin paikkoja, laukoo suoraan mielipiteitään, ei ole turhan koulutettu ja on jo valmiiksi niittänyt mainetta Seiskan sivuilla. Nääs riittää muillekin lehdille ainesta.

Mutta eihän Minnaa nyt olisi jaksanut talossa enää pitkään. Hänen lapsenomaisen nasaalia ääntään, prinsessamaisuuttaan, lyhyttä pinnaansa... Ja ajatella, että tyttö tosissaan tähyilee Playboyn palstoille. TAitaa nousta tie pystyyn!

Seuraavana pudottaisin ärsyttävän marisijan Mariannan. Cheryllkin on aikamoinen niti nati vali vali, mutta ei yhtä ilkeä ja hermoheikko. Niko on toinen BB-tuottajan unelma: myös lapsellinen, stereotyyppisen homon tapaan elehtivä ja puhuva, suorapuheinen eikä hänkään mikään ruudinkeksijä. Niko pääsee kuitenkin vielä pitkälle!

Kyllä kunnon leffatkin kiinnostavat

Kun katselee Finnkinon peruselokuvatarjontaa, tulee lähinnä lannistunut ja masentunut olo. Eikö täällä koskaan ole muuta kuin laskelmoituja toimintapläjäyksiä, Eddie Murphyn ja Mike Myersin komedioita, saman peruskaavan mukaan roolitettuja eläinanimaatioita ja pätkiä, joissa kauniit ja komeat teinit tanssivat hiphopin tahtiin ja riutuvat ihmissuhdeviidakossa.

Mutta ei syytä huoleen. Rakkautta ja Anarkiaa -festarien ennakkomyynnin alkaminen todistaa, että kyllä toisenlaisetkin, ja sanon suoraan, vähän paremmatkin leffat kiinnostavat. Osa lipuista oli myynnissä Finnkinon sivuilla, jossa järjestelmä pelitti aika moitteettomasti, mutta HIFF:n omat sivut ovat pätkineet tai olleet kokonaan tukossa koko aamun.

Sikäli mikäli kun pääsin varauskohtaan, saattoi tulla tekstiä, ettei varaus onnistukaan, vaikka sivun mukaan olisi pitänyt onnistua. Tekniikka on tosiaan koetuksella, kun sadat tai kenties tuhannet yrittävät varata samanaikaisesti.

Espoon Cinen osalta ei ollut lainkaan samanlaista ruuhkaa. No, tietäähän sen, kun pitäisi Espooseen mennä ;)!

Mikä Espoossa mättää?

Turku on monien suomalaisten antipatioiden kohde, mutta minulle Turku ei ole mikään ongelma. Se on kaunis kaupunki suurimman osan vuodesta (surkea talvisää on asia erikseen, mutta Helsinki ei ole yhtään parempi siinä suhteessa), sinne ja takaisin pääsee nopeasti ja melko halvalla ja hintataso on pk-seutua halvempi.

Espoo nyppii enemmän, vaikka se on vieressä. MIkähän siinä on? Jotenkin tuntuu, että täytyy aina puolustella ja keksiä joku tekosyy, jos on menossa Espooseen. Ikään kuin siinä olisi jotain hävettävää ja salailtavaa.

Minulle tulee Espoosta ensimmäisenä mieleen Mersu, iso rivariasunto ja beige väri. Sen jälkeen Länsiväylän ruuhkat, iso raha, kokoomus, porvarien hillitty charmi ja ehkä vasta sen jälkeen Nuuksio, meri ja niin edelleen. Siis negatiiviset assosiaatiot ensin.

Onhan Espoossa samanlaisia lähiöitä ja "perustyyppejä" asuntolainoineen ja korvatulehduksista kärsivine lapsineen kuin kaikkialla, mutta jotenkin Espoo kulminoituu niin vahvasti mielessäni johonkin Westendin kaltaisiin ökyalueisiin ja lievästi ylimielisiin ja nokkaa pitkin katsoviin "bättre folkin" edustajiin.

Kyllä, minulla on asenneongelma Espoon suhteen. Eilenkin ilahduin, kun luin, että Kino Tapiolan katto on romahtanut ja osa Espoo Cinen elokuvanäytöksistä on siirretty Eerikinkadulle Andorraan. Ikään kuin olisi jotenkin erikoista, että Espoo Cine pidetään Espoossa! :)

Lupaan muuttua avoimemmaksi ja ennakkoluulottomammaksi, ennen pitkää! :)

Kiinalaiset eivät ole läpeensä kovia

Kiinalaiset ovat antaneet Pekingin olympialaisten aikaan itsestään melko kovan ja jäykän vaikutelman. Turvajärjestelyt ovat suorastaan militantteja, poliiseja on joka kulmassa, on metallinpaljastimia ja valvontakameroita. Viranomaiset sensuroivat toimittajien netinkäyttöä, valvovat, mitä kansalaiset ulkomaalaisille puhuvat, saalistavat Tiibet-aktivisteja jne.

Mutta kyllä kiinalaisetkin osaavat murtua, mitä yllättävimmissä tilanteissa. Katsoin hämmentyneenä, miten kova pala aitajuoksija Liu Xiangin jääminen pois 110 metrin kisasta oli. Asiaa toimittajalaumalle kommentoinut valmentaja ei kerta kaikkiaan pystynyt pitämään pokkaa, vaan kyynelehti kuin läheisensä menettänyt. Välillä hän keräsi itsensä, mutta pian kyyneleet taas virtasivat.

En muista, että suomalaiset olisivat koskaan samalla tavalla vollottaneet, jos ennakkosuosikki on pettänyt. Mielummin mökötetään ja murjotetaan tai ollaan hiljaa vaan kun puhe turhaa on, a'la Seppo Räty. Johtuneeko tunteellisuus kiinalaisten kansanluonteesta, kansainvälisestä huomiosta vai suorituspaineista, joita 1,3 miljardia kansalaista ihan kiistatta luovat.

Mitä tulee olympialaisiin, niin ovatpa ruotsalaisetkin saaneet huomata, ettei hannuhanhivaihde voi aina kytkeytyä päälle. Eivät hekään voita aina ja kaikkia mitaleita!

Kaikuja hullusta maailmasta

Jopa oli verinen viikonloppu! Hesarin mukaan Helsingin poliisi pidätti perjantain ja sunnuntain välisenä aikana viitisenkymmentä ihmistä erilaisten pahoinpitelyjen takia. Ilmeisesti lämmin ja kostea viikonloppu ja keskustan yleinen juhlahumu sekoittivat ihmisten päät.

Viime ajalle on sattunut myös pari järjetöntä ja niin turhaa väkivaltarikosta. Viime viikolla 18-vuotias poika tappoi 15-vuotiaan tytön, ja tänään paljastui, että kuristamalla. HS kirjoittaa tutkimuksista näin:

"Poliisi kertoo, ettei epäilty ole osannut kertoa teolleen mitään varsinaista syytä.

Mies on myös kertonut, että hänellä ja tytöllä oli ollut tämän kesän aikana seurustelusuhde."

Eli ei mitään syytä, mutta ruumiita tuli! Samanlainen hullu teko oli Oulunkylässä sattunut puukotus, kun 18-vuotiaan kioskinpitäjän ja 22-vuotiaan miehen välille tuli suukopua, kioskinpitäjä tarttui puukkoon ja pisti miehen hengiltä. Uskomatonta!

Jotenkin tuntuu, että tällaisia selittämättömiä väkivaltaisuuksia on ollut viime aikoina tavallista enemmän tai ainakin siltä tuntuu. Niin kuin nyt Jokelan ammuskelu tai keravalaisen koripalloilijatytön puukotus jokin viikko sitten. 18-vuotias teini voi niin pahoin, ettei nähnyt mitään muuta keinoa päästä hoitoon kuin pistää jonkin sopivan voimattoman vastaantulijan hengiltä.

Mitä tähänkin voisi sanoa? Ei oikein mitään. On helppo syyttää vuoroin vanhempia, opettajia, pleikkaria ja internetiä, mutta mikään ei yksin selitä. Varmaa on kuitenkin se, ettei tätä hullua soppaa ainakaan paranna se, että valtiontalouden kurjistamisohjelman (joka kai viralliselta nimeltään on tehostusohjelma) takia leikataan poliisien ja rikostutkijoiden määrää, ja psykiatriselta hoidolta on raavittu pois resursseja määrätietoisesti jo lamavuosista lähtien.

Aika hullu on yhteiskunta, jossa ei pääse hoitoon ilman, että tappaa jonkun! Vasta silloin huutavan ääni korvesta kuuluu. Ja silloinkin vain hetkeksi. Kohta taas kevennetään verotusta ja sen jälkeen katsotaan, että voi voi, nyt tarttis taas sosiaali- ja terveysmenoja leikata! Mikä terveysasema tällä kertaa suljettais, pojat?

Latvialaiset palauttivat uskon teatteriin

Olen jonkinlainen teatterihullu ja käyn katsomassa kaikenlaisia esityksiä pitkin vuotta. Keskinkertaisia ja tasalaatuisia näytelmiä näkee ihan liikaa varsinkin keskisuurissa laitosteattereissa: kun omat on saatava pois, ei oteta riskejä niin aiheen, tekstin kuin näyttelijävalintojenkaan suhteen.

Onneksi näkee välillä näytelmiä, jotka palauttavat uskoa teatteriin. Sellainen oli viimeksi The Sound of Silence, jonka latvialainen Jaunais Rigas Teatris esitti kahteen kertaan Helsingin juhlaviikoilla.

Lähtökohta on ajankohtainen mutta käsittelytapa on erikoinen. Ideana on kertoa, miten vuoden 1968 tapahtumat näkyivät Neuvostoliittoon kuuluneessa Latviassa. Miten länsimusiikkia, -muotia ja -aatteita kantautui rautaesiripun taa ja kuinka nuoret pitivät yhdessä hauskaa veljeyden ja tasa-arvon merkeissä, vapauden kanssa oli ehkä vähän niin ja näin 60-luvun Neuvostoliitossa.

Kuka uskoisi, että kolmituntinen näytelmä, jossa ei ole lainkaan dialogia, voisi toimia? Sound of Silence toimi, loistavasti. Kantavassa osassa oli Simon&Garfunkelin musiikki, jolla ohjaaja Alvis Hermaniksen mukaan oli Latviassa paljon tärkeämpi symbolinen merkitys Latviassa kuin esimerkiksi Beatlesillä. Musiikki kulkee läpi näytelmän mutta ei vain päälleliimattuna äänitapettina kuten yleensä vaan kekseliäästi ja yllätyksellisesti.

Loistavin on kohtaus, jossa joukko jäykkiä, vakavia ja harmaaseen pukuun sonnustautuneita virkamiehiä tulee jonkinlaista kulkulupaa näyttäen mummon asuntoon. Mummo ottaa esiin vanhanaikaisen soittimen ja kuulokkeet. On alkamassa salainen Simon&Garfunkelin kuuntelusessio, häivähdys vapaasta ja villistä lännestä, mutta hetki kuitenkin keskeytyy, kun mummo kuulee ääniä käytävästä ja soitin ja kuulokkeet piilotetaan salamana laukkuun.

Jaunais Rigas Teatrisin näyttelijät ovat loistavia. He esittävät parikymppisiä nuoria miehiä ja naisia, jotka tapaavat, pariutuvat, pitävät hauskaa ja saavat lapsia. Heidän miiminen osaamisensa on harkittua ja taitavaa. Vuorosanoja ei vain tarvita.

Ohjaukselliset ideat ovat mainioita. Länsimusiikin salaisuutta kuvastaa se, että musiikki alkaa yhtäkkiä kuulua, kun mummo avaa ison lasipurkin kantta ja vaimentuu, kun kansi laitetaan hetkeksi kiinni. Tai toinen biisi lähtee käyntiin, kun joukko lukevia nuoria alkaa puhallella ilmassa valkoista höyhentä.

Repliikittömyys ja näennäinen vähäeleisyys kertovat siitä, että Hermanis luottaa täysin näyttelijöihinsä. Ja miksei luottaisi, kun jälki on tuommoista! Hermaniksen riski kannatti. Ei ihme, että häntä on kehuttu ympäri Eurooppaa ja Suomessakin Sound of Silence sai loistovastaanoton Tampereen Teatterikesässä.

Tällaisia vierailuja lisää Suomeen!

Milloin tajuaa olevansa vanha?

Välillä sitä vain tajuaa olevansa melko vanha. Luin tänään nettiuutisen, että "vuonna 1990 syntyneiden kutsunnat alkavat". Ei mitään ihmeellistä, 18-vuotiaitahan he ovat, mutta miltä se kuulostaa! 1990 syntyneet, kuulostavat ihan pennuilta, juuri kehdosta nousseilta! Mutta täysi-ikäisiä hekin ovat, mokomat!

He ovat sitä sukupolvea, joilla on koko ikänsä ollut kännykkä, netti, pleikkarit omassa, olo- ja takkahuoneessa ja yllä yo-juhlissa Guccia ja ARmania, kun luksustuotteet ihan must. Voi tätä mannan ja hunajan määrää!

ILMAISTA VIINAA!

Otsikointi on vaikea laji. Ennen kun olin uutistoimittajana STT:llä, opin, että paras otsikko on mahdollisimman informatiivinen ja tiivis. Houkuttelevuudesta ei ollut niin väliä, STT:n linjan mukaisesti informatiivisuus, luotettavuus ja nopeus olivat hyveitä.

Nykyään teen juttuja aikakauslehtiin ja olen oppinut, että otsikot muodostetaan aivan eri logiikalla. Otsikon ei tarvitse enää kertoa mistä juttu kertoo, koska lehden "käyttöliittymä" on aivan erilainen. Jos aukeamalla on pääkuvana mies kanootin kanssa, otsikossa ei tarvitse kertoa, että "Hartolalaisinsinööri nauttii melonnasta". Se on ilmiselvää. Otsikko voi kertoa jotain mitä muu teksti ei kerro, se on koko jutun yleisnimittäjä. Esimerkiksi: Omien vesien lipuja. Mitä lyhyempi otsikko, sen parempi, ad:mme paljastaa.

Nettiuutisointi on vielä ihan oma taiteensa. Verkkolehdet kilpailevat verisesti lukijoista, sillä mitä enemmän lukijoita, sitä enemmän mainostajia. Ja tavallinen otsikko ei kiinnitä levottoman surfailijan huomiota: siis seksiä, yllätyksiä ja puolitotuuksia kehiin!

Ehkä villeimpiä otsikoita harrastavat talous- ja iltapäivälehdet. Kun kolme suurta metsäyhtiötä heinäkuun lopulla samana päivänä julkistivat miinusmerkkiset osavuosikatsauksensa, Kauppalehti räväytti: Verilöyly metsässä. Sopisi joukkomurhauutiseen mutta tässä kontekstissä tarpeeton, jopa surkuhupaisa.

Tänään tiistaina Taloussanomat raportoi siitä, että eräs yrittäjä suunnittelee kesto- ja kertakäyttövaippojen yhdistelmää, otsikko: Vaippayrittäjä haluaa hybridipeput.

Mikä hemmetin hybridipeppu! Tulee mieleen joku kyborgilapsi, jonka polttoaineena voi käyttää vaihtoehtoisesti akkua ja dieselöljyä. Eihän lapsen peppu sitä paitsi ole "hybridi", vaikka vaippaa olisikin kahta lajia! Sama takapuoli se on kuin ennenkin!

Ilta-SAnomat ovat harrastaneet näitä puolitotuuksia jo ennen verkkoajan kiihkeää lukijakilpailua. Niillehän raflaavat lööpit ovat olleet elinehto. Muistan kauan sitten otsikon: Kansanedustaja sai sydänkohtauksen. Juttu kertoi, että tuntematon riviedustaja oli saanut sydänkohtauksen melkein vuosi sitten ja paranteli itseään kotipuolessa! Otsikko piti faktuaalisesti paikkansa, mutta oli vähintäänkin harhaanjohtava.

Näin meitä median kuluttajia iloisesti sahataan silmään! Ja me nautimme siitä!

Kestouutiset pitävät maailman tasapainossa

Eikö usein tunnukin siltä, että "uutinen", jonka näet lehdessä tai netissä, on jotenkin vanhan ja kuluneen tuntuinen? Syitä voi olla monta: kyseessä on a) ikiliikkuja, aihe josta puhutaan aina säännöllisin väliajoin, vaikkei mitään uutta olisikaan ilmennyt; usein tällaisista aiheista on helppo kirjoittaa, ne ovat populaareja ja kommentaattoreiksi on helppo löytää joku yliopiston dosentti tai Juha Mieto tai b) aikakausaihe; näistä kirjoitetaan aina samaan aikaan joka vuosi joka mediassa.
Joskus harvoin kyseessä saattaa olla oikea uutinen, eli tapahtuma, asia tai ilmiö, josta et ennen ole kuullut.

Näitä kestoaiheita ovat mm. joulun sää, juhannuksen menoliikenne, mansikoiden kypsymisaikataulu, kesäjuhlien menovinkit ja näin loppukesästä opiskelijoiden asuntotilanne ja autoilijoiden varoitukset olla ajamatta koululaisten päälle.

Miksi näistä aina kirjoitetaan? No, osittain on aihetta. Ajatellaanpa koululaisia liikenteessä. Joka vuosi jää aivan liikaa lapsia hullujen kaahareiden alle. Lapset eivät vielä osaa liikkua yksin liikenteessä, kun taas aikuiset autoilijat ovat niin sokeita tai mukakiireisiä, etteivät muista, että pirssissä on myös jarrupoljin.

Toinen syy on tietenkin lukijoiden mielenterveys. Jos ei kestoaiheita olisi, vuodenkierto voisi häiriintyä. "Mitä? Eikö tänä vuonna ole kirjoitettu kertaakaan opiskelijoiden surkeasta asuntotilanteesta? Apua! Onko ongelma poistunut kenenkään kertomatta!?"

Kolmas syy on tietenkin toimittajien ja uutispäälliköiden laiskuus tai pikemminkin mukavuudenhaluisuus. Ainahan näistä on kirjoitettu - siis nytkin! Päivä- ja viikkolistojen uumenista kaivetaan kansio kestoaiheet ja sieltä nakitetaan Jussille vuokra-asuntotilanne, Hannalle bensan hintakehityksen tarkkailu, Sannalle syksyn kirjauutuudet ja Juhalle uimavesien lämpötilat.

Nyt eletään elokuun puoltaväliä. Ei mene kauaakaan, kun lehdet jo puffaavat paikallisteatterinsa teatterikauden avajaisia, kulttuuritoimittajat raportoivat kirjakustantamoiden rapujuhlilta ja sporttiset journalistit tarjoilevat vinkkejä uusien harrastusten valintaan kansalaisopiston ja avoimen yliopiston kurssitarjonnasta.

Rumuus on uhka kansakunnalle

Pekingin olympialaiset ovat kaikin puolin oudoksuttava tapahtuma. Aikansa kuluksi voi luokitella ilmeisimmät puutteet, kuten ihmisoikeusrikkomusten vähättelyn, toisinajattelijoiden lakaisun maton alle kisojen ajaksi, saasteet ja elintasoerojen kärjistymisen köyhät kiinalaiset vs. rikkaat kisaturistit, mutta nyt tuli ilmi myös se, että rumuus voi olla uhka Kiinan kansakunnalle.

Näin on, mikäli uskotaan kisojen avajaisten järjestäjiä. Ja miksi emme uskoisi.

Hesari kirjoitti 12.8., että avajaisissa lavalle hankittiin toinen tyttö alun perin suunnitellun tilalle, koska alkuperäinen tyttö oli "liian ruma"!

HS:

"Avajaisten musiikillinen johtaja Chen Qigang on paljastanut, että Lin Miaoke -niminen tyttö laitettiin lavalle availemaan suutaan laulun tahtiin siksi, että alkuperäinen esiintyjä ei ollut tarpeeksi viehättävä.

Kaiuttimista kaikuneen laulun esitti oikeasti seitsenvuotias Yang Peiyi, joka ei päässyt avajaisten lavalle pulleiden poskiensa ja epätasaisen hammasrivinsä vuoksi.

"Pikku-Yang ei päässyt esiintymään koska halusimme välittää katsojille oikean kuvan. Ajattelimme kansakunnan parasta", Chen kertoi Sina-uutissivustolla."

Järjestön perustelu! Mitä kammottavaa kiinalaiselle yhteiskunnalle olisikaan voinut tapahtua, jos tuo ruma tyttö (joka oikeasti on ihan tavallisen näköinen) olisi saanut aukaista suunsa miljardien ihmisten edessä! Kiinan talous olisi sukeltanut, Kiinan muuri olisi hajonnut, kommunistinen puolue olisi hajonnut ja kansalaisaktivistit olisivat saaneet inhimillisen kohtelun!

Ainahan kisaisännät ovat siloitelleet kulisseja, mutta vaikuttaa siltä, että Pekingissä tämä kaunistelu ja hymistely on viety älyttömiin mittasuhteisiin.

Miksi kukaan ei enää laihduta

Oletteko huomanneet, ettei kukaan enää laihduta? Kaikki vain keventävät. Maikkarilla on oma Keventäjät-sivusto, naistenlehdet tarjoavat omia vinkkejään keventämiseen ja Tammelta on ilmestynyt oma Keventäjän kirja.

Laihduttaminen ei ole enää mitään - kaikki siis joukolla keventämään!

Onkohan tässä taustalla taas se, että sanaa muuttamalla yritetään häivyttää kielteisiä mielleyhtymiä? Ehkä laihduttaminen kuulostaa jotenkin epätoivoiselta, vanhanaikaiselta ja säälittävältä. Keventäminen on modernimpaa, katu-uskottavampaa ja dynaamisempaa. Sitä paitsi laihduttaminen-sana vaatii pudottamaan painoa isoja määriä, kun sen sijaan jo puolen kilometrin häviäminen vyötäröltä on keventämistä.

Sanoillahan on aina pyritty parantamaan jonkun asian tai ammatin arvostusta. Siivoojat ovat siistijöitä tai hygieenikkoja, talonmiehestä tuli ensin virastomestari ja sitten huoltomekaanikko, kampaaja on hiusmuotoilija ja niin edelleen.

Maailma on sanojen vanki - jee, jee!

Ankkarock - festarikesän ainokainen

Huomenna on sitten Ankkarock. Eipä ole tullut muilla festareilla taaskaan käytyä! Taaskaan en päässyt Pori Jazzin jazzkadulle asti, vaikka siitä on puhuttu vasta 2000-luvun alusta lähtien. Oisi vielä ollut lomiakin tuolloin!

No, turha valittaa. Harmillista, että Faces-festari on samana viikonloppuna Korson ihmetapahtuman kanssa. Se varmasti vie väkeä Pohjasta - Ankkarockin suosiohan on aika vakio, vaikka sataisi mummoja.

Lauantai vaikuttaa ehdottomasti mielenkiintoisemmalta - ja populaarimmalta - kuin sunnuntai: on HIMiä, Kentiä, Tiger Armya, Von Hertzen Brothersia, ja oliko siellä nyt Hanoi Rockskin?? Live-rock on aina hieno harrastus ihmiselle!

Yön Ritari oli kunnon kamaa

Kävin sitten minäkin katsomassa kehutun ja kohutun Yön Ritarin eli suomalaisittain uusimman Pätmännin. Ja kieltämättä se oli kyllä kunnon isolla rahalla tehty toimintapläjäys! Kamera-ajot, tehosteet ynnä muut olivat niin melleviä kuin nyt sadoilla miljoonilla dollareilla ja ammattitaidolla saa aikaiseksi, eikä kuolleita kohtia ollut ohjauksessakaan.

Ja onhan se totta, että Heath Ledgerin esittämää Jokeria hyytävämpää ja skitsompaa hahmoa saa viime vuosikymmente leffoista hakea! Todella harmillista, että mies meni tappamaan itsensä lääkkeillä ja huumeilla.

Kaikenlaiset psykon, hullun tappajan, vammaisen tai muuten erilaisen tyypin roolithan ovat perinteisesti olleet ponnahduslauta pääosa-Oscarin saamiseen. Jos nousukiidossa oleva (yleensä mies-)näyttelijä tekee hullun roolin, niin hän on melko varmasti Academy Awardsien tähti seuraavana talvena.

Mutta miten mahtaa Ledgerin käydä? Tiettävästi postuumi-Oscareita ei ole koskaan jaettu, ja olisi se jotenkin väärin nytkin. En yleensä innostu järjettömillä budjeteilla tehdyistä ja mainostetuista "varmoista nakeista", mutta Yön ritarit kannatti kyllä katsoa. No joo, korvat olivat kyllä aika hellinä Bristol-teatterin äänentoiston jäljiltä, mutta sama ongelma on nykyään joka paikassa. Volumet ovat leffateattereissa vielä kovemmalla kuin rockkeikoilla!

Kuulonhuoltoyhdistys voisi seuraavaksi ratsata Finnkinon salit... ;)

Ruotsin-laivat todellisia energiasyöppöjä

Eipä sitä välttämättä tulisi ajateltua: Ruotsin-laivat ovat kenties pahempia energiasyöppöjä kuin lentokoneet. Osmo Soininvaara kirjoittaa uusimmassa Suomen Kuvalehdessä kolumnissaan (Suomi kulkee kuluttaen) liikenteen hiilidioksidipäästöistä ja niiden rajoittamisesta. Hän toteaa aiheestakin, että laivaliikenne on vaiettu päästöjenaiheuttaja.

Soininvaara on laskenut, että Ruotsin aluevesille suuntautunut abiristeily, johon hänen poikansa osallistui, kulutti nuppia kohti saman verran hiilidioksidipäästöjä kuin meno-paluu-lento Helsingistä Pariisiin ja takaisin! Aika huimaa!

Ihan näin yksinkertaistahan ei homma ole, koska lentoliikenteessä syntyy paljon muitakin päästöjä kuin hiilidioksidia ja yläilmakehään paskannettuna niiden ilmastoa lämmittävä vaikutus on moninkertainen alailmakehään verrattuna. No, yhtä kaikki haitallisia ovat molemmat!

Moni Ruotsin-laivalle rymyämään lähtevä saattaa perustella ratkaisuaan kaljalastin hakemisen ja buffet-pöydän lisäksi sillä, että onpa tämä ekologisempaa kuin Espanjan-matka. Mutta eipä välttämättä ole! Ainakaan ero ei ole niin iso kuin luulisi.

Tyyli ei ole sama kuin muoti

Tyyli on korvannut sanan muoti lehtien muoti... ei kun siis tyylisivuilla. Jos kerrotaan syksyn muoti... ei kun siis tyyleistä, niin käytetään sanaa tyyli, vaikka voisi puhua muodista. Siis mitä??

Toimittajat ovat menneet lankaan ja alkaneet käyttää sanoja tyyli ja muoti sekaisin, vaikka kyse on eri asioista. Muoti on mielestäni edelleen tietyn ajanjakson ajan trendikästä ja pinnalla olevaa kaupallista ohjeistoa siitä, minkä värisiä, mallisia ja mistä kankaasta ja kuosista valmistettuja vaatteita, meikkejä ja asusteita pitäisi käyttää.

Tyyli taas on eri asia. On hyvää ja huonoa tyyliä, eri ihmisille erilaisia, riippuen iästä, harrastuksista, arvoista, ideologiasta jne. Toisin sanoen ihminen voi olla yhtä aikaa muodikas mutta tyylitön. Jos itse vetäisin päälleni äärimmäisen muodikkaat hiphopkuteet, näyttäisin ihan naurettavalta - ja olisin omassa tyylissäni tyylitön.

Toisaalta voi olla tyylikäs käyttämättä ainuttakaan muotivaatetta. Ajatellaanpa vaikka iäkästä, klassiseen pukumuotiin luottavaa herrasmiestä suorine housuineen, paitoineen ja solmioineen. Hän on hyvin tyylikäs, mutta yhtäkään hänen käyttämäänsä vaatekappaletta ei todennäköisesti löydy Guccin, Armanin, saati Jack & Jonesin kuvastoista.

Toimittajat voivat siis mainiosti antaa erilaisia tyylivinkkejä, mutta niiden ei pitäisi tarkoittaa samaa kuin malleja, jotka pukeutuvat kalliisiin suurten vaatevalmistajien luomuksiin. Punkkarilla, perheenäidillä ja runotytöllä on todennäköisesti hyvin erilainen tyyli ilman, että kukaan heistä shoppailee pintamuotia.

Halpaan ei pidä sortua

Tietäähän sen jo vanha kansakin: köyhällä ei ole varaa halpaan. Tiedän kyllä sen, mutta taas menin lankaan. Tällä kertaa ostaessani pientä hyllykköä.

TArvitsin hyllykön keittokomeroon, koska se on niin pieni eikä säilytystilaa juuri ole. Löysin Anttilan nettikaupasta kivan näköisen, värikkään hyllyn, joka oli halpa (puoleen hintaan, noin 15 euroa). Ajattelin, että eiväthän hyllyköt paljoa maksa, ehkä se kestäisi.

No, postilähetys tuli ja aloin koota hyllyä. Ruuveja oli tarpeeksi, se on halpistuotteissa yleinen puute, ja kaikki osatkin olivat paketissa. Mutta olisi tässä vaiheessa jo pitänyt kiinnittää huomiota, miten haperoa laatua kaikki levyt ja osat ovat. Kun aloin ruuvata hyllyä kokoon, asensin pari seinämää väärin päin ja jouduin ruuvaamaan ne auki. Tämän ansiosta seinälevyyn poratut valmiit ruuvinreiät pehmenivät ja kaiketi laajenivat niin paljon, että en enää tämän jälkeen saanut ruuveja pysymään lujasti paikallaan.

Kun hyllykkö oli pystyssä, huomasin, että se huojuu. Aukaisin taas pari ruuvia. Se oli virhe. Sohaisin vahingossa ruuvimeisselillä vanerista takalevyä kevyesti ja siihen tuli heti reikä. Samalla huomasin sivuseinämään tulleen lommon. Ilmeisesti kahden pennin laatuinen puu ei kestänyt sitä, että sitä kolhittiin edes hiukan.

Mitä sitten? heitin koko "hyllykön" varaston perälle. Ehkä jonain päivänä yritän uudestaan, kun kaipaan kakkoslaatuista bulkkia. Milloinkahan sitä oppisi, ettei halpaa kannata ostaa, kun hyvääkin on tarjolla? Joskus? Vai ei koskaan?

Kauniisti muotoiltua hyväksikäyttöä

Autovarkaus muuttuu auton luvattomaksi käyttöönotoksi. Kohta raiskauskin on sukupuolielimen luvaton käyttöönotto.

Näin muotoiltiin aikoinaan osuvasti Raid-sarjassa. Ja tottahan siinä on iso osa. Kun sanotaan jokin asia tarpeeksi kauniisti, hämärtyy todellisuus, ja lukija unohtaa, miten vakavasta asiasta on kyse. Sama pätee kodinkoneiden hintoihin. voisi ajatella, että on se mahtavaa, kun dvd-soittimet, telkkarit ja muut vempeleet ovat niin edullisia, ei muuta kuin ostelemaan.

Mutta kääntöpuolella on törkeä työolosuhteiden ja palkkojen polkeminen, ylipitkät työpäivät, epäinhimilliset työolot ja piittaamattomuus esimerkiksi eläkemaksuista ja terveydenhuollosta.

STT uutisoi 29.7., että kodinkoneiden hinnat ovat ennätyksellisen pitkään laskeneet. Lukekaapa tämä:

Kodintekniikkafoorumin puheenjohtaja Timo Laatikainen uskoo, ettei kodinelektroniikan hintojen alamäki jatku enää pitkään. Ratkaisevaa on, kauanko teollisuus hyötyy halvasta työvoimasta Kiinassa tai itäisessä Euroopassa.

Ei tarvi olla kummoinenkaan lingvisti lukeakseen sen oikean merkityksen: kuinka kauan länsimaiset ostajat osaavat härskisti hyväksikäyttää aasialaista työvoimaa maksamalla heille palkkoja alta arvostelun.

Tiivis loman alku kannatti

Kävin sitten heti lomien aluksi Sodankylässä ja Berliinissä! KYllä muuten kannatti! Sodankylässä olin toista vuotta peräkkäin talkoolaisena ja Berliinissä vietin ystäväni kanssa kivan viikon kyldyyririentojen parissa.

Vaikka voisi kuvitella, ettei suurella mutta harvaan asutulla kunnalla Lapissa ja eurooppalaisella metropolilla olisi mitään yhteistä, nin on sentään: Kaurismäen veljekset ovat saaneet 23 vuoden aikana houkuteltua Sodankylään maailman johtavia ohjaajia mm. Berliinistä ja he itse ovat käyneet siellä ohjaamassa. Ekana tulee mieleen Mikan Helsinki-Napoli All Night Long joka sijoittuu kokonaan muurin ajan Berliiniin.

No, se spekuloinnista. Oli tosiaan järkevää alottaa loma vauhdilla: kun lähtee saman tien pois Helsingistä, tutuilta kulmilta, kun loma alkaa, pääsee heti lomafiilikseen. Tavallaan oli aika järjetöntä, että kun palasin Sodankylästä 17.6., lähdin Berliiniin jo 19.6. aamulla. Vaihto tosiaan oli aika tiukka, mutta ei se lopulta haitannut.

Kun tuo tiivis matkailu katkesi viikko sitten, niin meni pari päivää levähdellessä ja ihmetellessä: eikö mun tosiaankaan tarvi mennä mihinkään??

Olen sikäli peruslevoton, että en toki osaa ihan aloillani olla. Tälläkin viikolla olen käynyt parissa museossa, Korkeasaaressa, Siiri Nordinin keikalla, alennusmyynneissä, salilla ja niin edelleen.
Taitaa olla sukuvika, ettei oikein osaa olla aloillaan!

Suomalaiset kesäkliseet pysyvät

VAikka maailma muuttuu kovaa vauhtia, niin muutkin asiat pysyvät kuin Turun sinappi. Nimittäin suomalainen kesämuoti ja kesäkliseet. Ne ovat ikään kuin turvaverkko, joka auttaa pysymään ruodussa, kun maailma muuten heittelee.

Ajatellaanpa kesäpukeutumista: suomalaismiehen ajattoman tyylittömään kesäasuun kuuluvat erilaiset kulahtaneet, ylisuuret bändi-, lomakohde- tai olutmerkki-t-paidat. Ne eivät petä koskaan. Jalkaan mustat tai harmaat, ehkä hiekanväriset shortsit, ja mustat sandaalit, ehdottomasti mustat. Jos mies on oikein "rento kaupunkilainen", hän voi jopa pitää ruutupaitaa, jossa on väriä. Mielummin vaatteiden kuitenkin pitää kesälläkin olla mustia tai harmaita, ettei luulla joksikin elvistelijäksi.

Naisten perusmuotia ovat melko värittömät tai hillitysti kuvioidut hihattomat paidat, hillityt kesähameet tai -mekot ja sandaalit tai pistokkaat. Nimenomaan siis hillityt. Eihän kunnon nainen toki väreillä iloittele. Tai jos väriä on pantu päälle, on sitten menty heti överiksi: on koko sateenkaaren väripaletti käytössä ilman, että niillä olisi mitään harmoniaa.

Vyölaukku on ainakin Helsingissä jo jonkin verran unohtunut, mutta kyllä sitäkin näkee, samoin salihousuja, lenkkareita, viileämpinä päivinä Dressman-tyylistä pusakkaa tai ohutta neuletta. Mielellään mustaa tai harmaata.

Muista kesäilmiöistä pistävät silmään todelliset uutisskuupit, joita etenkin iltapäivälehdet kaivavat esiin: Jäätelöiden kalorit vertailussa! Paranna seksielämääsi! Äänestä parhaat rinnat! Miten suojautua helteeltä? Miten suojautua, jos ei ole hellettä? Kesän pahimmat sakkorysät, halvimmat bensat, kalleimmat mansikat, tukkoisimmat tiet, viihtyisimmät karavaanarialueet...

Kyllä huomaa, että maan parhaat voimat ovat iltapäivälehtien leivissä! Toimittajana tiedän, että heinäkuu on pahin kuukausi: mitään ei tapahdu, mitä nyt välillä joku puukottaa sukulaisensa, mökki palaa, ihmisiä hukkuu ja joku poliitikko tölväisee jotain keskinkertaista puolueensa kesäpäivillä Hämeenkyrössä tai Pälkäneellä.

Mutta ehkä tämä tosiaan on sitä turvallisuudenhakuisuutta? Kun työvuoden aikana tapahtuu enemmänkin kuin toivoisi, kesällä voi kietoutua mitäänsanomattomien rutiinien kaapuun ja todeta siiderivertailua tai tangomarkkinafinalistien esittelyjä lukiessaan, että maailma on pysynyt paikallaan, ilmastonmuutoksesta ja bensan hinnan noususta huolimatta.

Stadin pölystä rumaan lappilaiskaupunkiin

Niin, Sodankylän festareista vielä sen verran, että Sodankylä on sikäli veikeä paikka, että sitä ei parhaalla tahdollaankaan voi sanoa kovin kauniiksi, mutta viimevuotisen kokemuksen perusteella pystyn ymmärtämään, miksi ihmiset vaeltavat sinne.

Onhan semmoinen vaarojen keskellä sijaitseva pikkukunta (siis väkiluvultaan, ei pinta-alaltaan) aika epätodennäköinen paikka järjestää yhtään mitään. Lähimmille lentokentille eli Rovaniemelle ja Kittilään on parin tunnin matka, samoin Rovaniemen junalle. Kunnan palvelut ovat aika vaatimattomat: pari hotellia, kauppoja, mustaapörssiä, vaateliikettä, kirjastoa ja mitä nyt tuommoisissa kunnissa Suomessa on.

Mutta ehkä juuri nämä absurdit puitteet tekevät sen: esityspaikat ovat vaatimattomia, onhan koulunsalia, telttaa ja hieman rähjäistä teatterirakennusta, yötöntä yötä, Suomi-ruokaa ja -.pitsaa tarjoavia baareja ja niin edelleen.

Jo pelkästään helsinkiläistyneelle puitteet ovat tarpeeksi rauhoittavat, puhumattakaan vaikkapa italialaisille, ranskalaisille tai amerikkalaisille huippuohjaajille, jotka ovat vimeksi majoittuneet New Yorkissa tai Berliinissä.

Saa nähdä miten reissu menee. Jos pääsen samaan työporukkaan kuin viime v uonna, kiire ei varmasti ahdista liikaa. Ja juuri se sopii lomalaiselle! Ehtiipähän näytöksiin!

Lomanviettoon paita hikisenä

Jännä flashback vuoden takaa: olen jäämässä nyt lomalle samoin kuin vuosi sitten samaan aikaan ja myös silloin oli paahtava helle. Kopperossa... siis työhuoneessa on ainakin +30 astetta, ulkona onneksi vähemmän, paita liimaantuu kehoa vasten, ajatus ei toimi tai j os toimii, niin harhailee...

No, onneksi sain hoidettua akuutit työasiat alta pois, ettei tänään tarvinnut paljoakaan konseptien kanssa sekoilla.

Siis: tänään Ouluun, ensi viikolla Sodankylään, sitten taas Ouluun isän synttäreille, sitten taas hetkeksi Sodankylään... Ja sitten lenskari lennättää Berliiniin. Pitäähän sitä päästää vähän kerosiiniä ilmakehään, ettei lämpeneminen pysähdy!

Olen kyllä tosi tyytyväinen, että loma alkaa just nyt eikä myöhemmin! Kevät on ollut työteliäs, muttei liiaksi. Sen verran väsähtänyt olo kuitenkin on, että kaikki vapaapäivät tulevat tarpeeseen.

Heinäkuuksi ei ole vielä mitään ohjelmaa. No, kyllä sitä vielä ehtii!

Suomi - ilmastopolitiikan kauhukakara

Demari puuttui tänään (27.5.) aiheellisesti siihen, miten huonolla tolalla ilmastonmuutoksen torjunta Suomessa on. Demari siteerasi saksalaista Germanwatchia, jonka tekemässä tutkimuksessa (The Climate Change Performance Index, CCPI) oli vertailtu eri maiden ilmastonmuutoksen torjuntakeinoja kolmella mittarilla: päästötrendin, päästötason ja ilmastopolitiikan tasolla.

Suomi sijoittui vertailussa kunniakkaasti - sijalle 36. Mainittakoon, että mukana oli 56. Suomen yläpuolelle ylsivät mm. kuuluisat ympäristöteknologian huippuosaajamaat, kuten Iran, Romania, Marokko, Liettua ja Thaimaa. Ykkösenä oli Ruotsi, Islanti oli kolmas ja Norja ja Tanska olivat sijoilla 16-17.

Eipä yllätä tämä tulos! Ilmastonmuutoksesta on debatoitu viime vuosina enemmän kuin koskaan, ja lupauksia on sadellut sieltä täältä, mutta en muista juuri yhtäkään konkreettista lupausta hallitukselta tai kunnilta. Siis sitä, että jotain on oikeasti aiottu tehdä.

Sen sijaan Suomi on kunnostautunut mm. amerikkalaistyylisten hypermarkettien rakentamisessa ja kaavoittamisessa, autoverotuksen keventämisessä, turvevoiman lobbaamisessa ja joukkoliikenteen määrärahojen tasaisessa supistamisessa.

Sen sijaan, että kunnat ja valtio olisivat aloittaneet määrätietoisesti energiansäästöhankkeita kaikilla sektoreilla, meillä vieläkin puhistaan, mitä pahaa ja kauheaa Kioton sopimuksen (vielä hyvin vaatimattomat) päästörajoitukset meille aiheuttavat. Suomi yhä kaukana Kioton tavoitteista, vaikka niistä on vielä piiitkä matka komission hyväksymiin uusiin vähennystavoitteisiin.

Olen hyvin pettynyt Suomen ilmastopolitiikkaan. KUn mitään ei ole tehty, on vaikea hurrata. Suomi elää vieläkin siinä harhassa, että muut maksavat laskun, niin että me saamme nauttia vapaamatkustajan lokoisasta olotilasta.

Ikään kuin teollisuus ja vaikutusvaltaiset poliitikot salaa unelmoisivat, että "eivätköhän nuo muutkin maat pian jarruta tuota ekohössötystään, niin päästään taas poikien kanssa shoppailemaan uusia katumaastureita ja voisihan sinne meidän kulmille pari turvevoimalaakin taas laittaa, kun tuli vaaleja ennen luvattua..."

Kehitysapu - mahdoton tehtävä Suomelle?

Jos pitäisi nimetä joku asia, joka on selvästi Suomen hallitukselle täysin ylivoimainen, on kehitysavun nostaminen YK:n vaatimaan 0,7 prosenttiin bkt:stä! Niin kauan kuin muistan, Suomi on koko ajan väittänyt yrittävänsä lisätä sitä, mutta aina mokannut.

Aina hallitus keksii jotain uusia tekosyitä, miksi se ei onnistu. Joskus vedotaan talouden laskusuhdanteeseen - "ei meillä nyt ole varaa" - joskus nousukauteen, "nyt meidän täytyy investoida ja maksaa valtionvelkaa". Paradoksaalisesti ainoa vuosi, jolloin Suomi on kyennyt 0,7 prosenttiin, oli syvimmän laman aikana eli 1991.

Hesari kertoo tuttua kieltä 26.5.:
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Suomi+uhkaa+j%C3%A4%C3%A4d%C3%A4+kehitysaputavoitteestaan/1135236669806

Tällä kertaa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri eli Väyrysen Pate toteaa, että tavoitteesta jäädään ilman lisärahoitusta nykyvauhdilla 20–50 miljoonaa euroa, talouskasvusta riippuen.

Suomi on koko ajan siirtänyt takarajaa, milloin "nollaseiskaan" aiotaan päästä. Viimeisin tavoite oli 2010, nyt se on tiettävästi siirretty 2015:een.

Kysynpä vaan: jos ei Suomi pysty saavuttamaan tuota häpeärajaa silloin, kun sillä menee taloudellisesti paremmin kuin koskaan, niin ei se yllä siihen koskaan!

Tai toivotaan, että olen väärässä...


Paavo Väyrysen (kesk) mukaan

Väyrysen mukaan Suomi antaa samalla muille EU-maille väärän signaalin, jos edes pitkästä talouskasvusta nauttinut maa ei pidä tavoitteitaan.

Hän muistutti kehitysministerien kokouksen yhteydessä Brysselissä, että Suomi on jo kertaalleen pettänyt lupauksensa nostaa apuaan. Tämän vuoksi Suomea seurataan EU:ssa tarkasti.

Suomi yrittää nyt nostaa kehitysapunsa 0,51 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2010 mennessä. Vielä joitakin vuosia sitten kaavailtiin, että apu nousee 0,7 prosenttiin samassa ajassa. Nyt tätä tavoitellaan vasta vuoteen 2015 mennessä.

"Me olemme jo silmätikku tämän petetyn lupauksen vuoksi", Väyrynen sanoi.

Ruotsi antaa jo nyt kehitysapua yli prosentin bruttokansantuotteesta. Kansainvälinen tavoite teollistuneille maille on juuri 0,7 prosenttia.

Keskustele aiheesta Tulosta juttu Lähetä linkki

Corbijnit on pakko nähdä

Tennispalatsin taidemuseossa avautui keskiviikkona tosi mielenkiintoiselta kuulostava näyttely eli Anton Corbijnin retrospektiivinen valokuvanäyttely. MIeshän on tehnyt todella tunnistettavalla tyylillään hienoja musiikkivideoita esim. Depeche Modelle, Joy Divisionille ja kuka muistaa kelle kaikille.

Tämä näyttely pitää kyllä nähdä! Corbijn on kuulemma kuvannut myös puoli Hollywoodia filmilleen (ja myöhemmin muistikortilleen), ja näitä fotoja tuolla Tennarissa sitten nähdään.

On se hyvä, että Helsingin museot pitävät pintansa ja tarjoavat kunnon näyttelyjä aika useinkin, kun kaupungin elokuvateatteritarjonta ei ole lähellekään yhtä tasokas kuin vaikkapa pk-seudun teatteritarjonta.

Siispä sinne! Siis Tennariin!

Ei armoa viisurokkareille

Suomi oli viime hetken veikkailujen ja vedonlyöntitilastojen mukaan taas yksi Euroviisujen ennakkosuosikeista - mikä tietysti loogisesti tarkoitti, että Suomi oli melkein viimeinen! Lordi on oikeastaan ainoa poikkeus siitä,että joskus kärkeen veikattu voi oikeasti pärjätä.

Jonkinmoista ennakkohuhua oli Teräsbetoninkin ympärille jostain käsittämättömästä syystä saatu nostettua, joten arvelin sen sijoittuvan hyvällä tuurilla 15:n joukkoon. No, tuo sija 22 on ehkä realismia.

Nyt moni voivottelee, että moni Suomea huonompi biisi pärjäsi paremmin. No, se on kyllä totta. En tajua, millä ilveellä esim. Islanti, Latvia tai Tanska kohosivat niinkin korkealle, vaikka niiden biisit edustivat omassa tyylilajissaan samaa huvittavuuden huippua kuin Teräsbetoni.

Venäjä sitten voitti. Ei sekään ihan sattumaa ole.

MItä enempi Itä-Euroopan tai pitäisikö sanoa Euraasian maita tulee mukaan, sitä vahvemmilla ne itse ovat. Ajatellaanpa nyt: tänä vuonna oli Venäjän lisäksi entisinä Neuvostoliiton maina mukana Baltian maat, Georgia, Ukraina, Valko-Venäjä, Armenia ja Azerbaidzhan. Eivät kaikki 12 pistettä antaneet, mutta on selvää, että ne antavat ns. geopoliittiset pisteet Venäjälle. Samalla syyllähän USA:n missi oli kylmän sodan aikana aina Miss Universumeissa varmasti 10:n parhaan joukossa.

Toinen mukava klikki ovat entiset Jugoslavian maat. Tänäkin vuonna mukana olivat Slovenia, Kroatia, Serbia, MOntenegro ja Bosnia-Hertzegovina. On varmaa, että ne taputtelevat toistensa selkiä, ja hyvällä tuurilla klubiin voi saada Kreikan, Romanian ja Bulgariankin.

Vaikka takaoven kautta mukaan päässeiden suurmaiden eli Ranskan, Britannian ja Saksan biisit olivat samaa huttua kuin muidenkin, niille ei enää ole tarpeeksi tukijoita, kun Euroviisujen painopiste on kaakossa ja idässä.

POhjoismaihin voi sikäli luottaa, että ne antavat aina toisilleen pisteitä - paitsi eilen ei Tanskalta herunut edes lohtupojoja Suomelle! Naapurisopu järkkyy!

On toki virkistävää, että kisat ovat viime aikoina olleet aina eri maassa, usein pienissä maissa, mutta aikamoinen friikkishow (vrt. Lordi) pitää LÄnsi-Euroopasta tulla, että se voi kiilata väliin.

Puhun suositulla kapulalla

Hesarissa oli tänään torstaina pieni juttu siitä, että suomalaisten suosituimmat puhelimet ovat halpoja nokialaisia. Ei mikään yllätys!

http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Suomalainen+puhuu+Nokian+perusk%C3%A4nnyk%C3%A4ll%C3%A4/1135236550132


Vaikka toisaalta olemme samanaikaisesti muka kännykkäintoista kansaa, todellisuudessa vain
tietty melko pieni porukka ryntää heti ostamaan uusimmat lelut, joissa on nykyään kaikki
mahdolliset ominaisuudet, pullonkorkinavaajaa ja naisten joskus toivomaa meikkipeiliä
lukuunottamatta.

Huomasin, että mulla on ollut näistä kymmenestä suosituimmasta kaksi eli vanha kunnon varma 3310, ehkä NOkian mukavin malli, ja laatikossa on edelleen 6021. Äitilläni on perushalpa 1110 ja isälläni 3510i. Myös top 10:ssä olevat 6060 ja 6101 näyttävät tutulta, niitä näki yhdessä välissä joka toisella. Itse en simpukkamallista tykkää, joten en sellaista halunnut ostaakaan.

Nyt taiteilen E65:lla, joka on siitä kätevä, että siinä on netti- ja sähköpostivalmeus, surffailu on kohtuullisen nopeaa (joskaan ei lähellekään yhtä kätevää kuin tietokoneella) mutta näppäimet ovat tällaiselle nakkisormelle liian pienet. No, eipä se estä meikäläistä pommittamasta ystäviäni lukuisilla tekstareilla :)!

Leijonapronssi oli pieni ihme

Palaamme vielä hetkeksi kotimaan tapahtumiin, totesi Lapinlahden linnut eräässä vanhassa sketsissään. Niin palaan minäkin, vielä siihen Leijonien MM-pronssiin.

Oli se vaan pieni ihme! Se, että Suomi keräsi alkusarjassa pelkkiä voittoja, oli osittain tuuria, sen verran heikosti joukkue mätti maaleja ja vain vaivoin kiri voittoon esimerkiksi USA:sta. Kun Venäjä heitteli leijonaraasua mennen tullen, olin jo aivan varma, että ruotsalainen hannuhanhilauma tulee hellästi hekotellen kaukaloon ja nappaa rutiinilla pronssin.

Mutta on se vain kaunista, että mitalin voi voittaa juuri Ruotsin nenän edestä! No, eipä nuo arvokisamitalit enää niin isoilta elämyksiltä tunnu! Ehkä sitten sykähdyttää enempi, jos Suomi joskus vielä nappaa kultaa.

Älä antaudu erämaan armoille!

Olipa muuten virhe mennä katsomaan Sean Pennin ohjaamaa leffaa Erämaan armoille! Älkää menkö!

Juonen idea oli kohtuullisen hyvä: teinipoika jättää turvallisen kotinsa ja rikkaat, mutta riitelevät vanhempansa ja lähtee heille osoitetta kertomatta vaeltamaan rahattomana ja päämäärättömänä ympäri Jenkkilää tehden pikku hanttihommia, jotta saisi rahaa. Hänen lopullisena tavoitteena on mennä "erämaan armoille" Alaskaan ja taistella siellä ilman rahaa ja tavaraa.

No, pahin ongelma oli tuhoton pateettisuus ja ylipituus eli 2,5 tuntia. Hollywoodin tämän hetken suurimpia helmasyntejä on se, että ohjaajille annetaan liekaa tehdä 2,5-3 tuntisia "teoksia", vaikka aineksia olisi vain puoleentoista tuntiin. Niin oli tälläkin kertaa. En haukotellut ja vaikeroinut yhtä paljon kuin seurassani ollut ystävä, mutta kyllähän sitä rainaa kesti ja kesti!

Kun loppukin oli melko ennalta-arvattava ja muka tunteisiin vetoava, niin jäi tunkkainen maku suuhun.

Siis: älkää menkö!

Lampaiden ja itsensäpaljastajien asialla

Euroviisukappaleiden seuraaminen tasapainoilee vuosittain antikliimaksin ja suuren pettymyksen rajamaastossa. On suorastaan merkillistä, miten kymmenet maat onnistuvat vuodesta toiseen kerääntymään yhteen ja esittämään toinen toistaan latteampia ja mitäänsanomattomampia ralleja.
Onko se edes mahdollista?

Onko kaikkien maiden oikeat säveltäjät vangittuna köytettyinä ja sidottuina jossain kansallisen yleisradioyhtiön takahuoneessa niin, että kaiken maailman kahden pennin puuhamaaonjännäpaikka -tasoisilla renkutuksilla oppejaan hankkineet pääsevät säveltmään, sanoittamaan, sovittamaan ja esittämään?

Ajatellaan nyt Teräsbetonia. Kuka voi väittää, että se olisi oikea biisi? Neljä vatsalihasliikkeitä sopivasti tehnyttä pelleä heiluu napa paljaana jossain pseudokeskiaikaisissa asuissa ja puhkuu eläinsuojeluasiaa: hehän ovat huolissaan kun lampaat eivät voi laiduntaa rauhassa. Okei, laulajalla on hyvä ääni, mutta muuten Teräsbetoni on vitsi, joka ei naurattanut enää ensimmäisen levyn jälkeen. "...siellä lampaat ei voi laiduntaa..." on tahaton antikliimaksi joka kerta, kun sen kuulee.

Turha vertailla Lordiin - Hard Rock Hallelujahin muistan vieläkin mielessäni, se oli oikeastaan ihan hyvä biisi! Mutta viime vuoden Hanna Pakarisen biisistä en muista säveltä saati lyriikoita.

Onneksi ei mene muillakaan hyvin. Luojan kiitos Viro käsittämätön "letuletusvet" -tai jotain renkutus jäi rannalle, samoin kuin Irlannin kalkkuna, joka vitsin varjolla kerjäsi sympatiapisteitä Ireland 12 points -biisillä (vai miten se ranskaksi meni??).

Belgian keksityllä kielellä tehty ralli olisi voinut olla 50 vuoden takaisesta kilpailusta, niin kuin Ylen kommentaattori Asko Murtomäki tiistaina muistutti. Ei naurattanut eikä jäänyt mieleen! Kaspianmeren seudun ihmeet ovat panostaneet kisaan: Azerbaidzhanilla oli jännä rockoopperaklooni, Ukraina on menestynyt jo monta kertaa, Armenialla oli pompöösi ja aika kulunut mutta kohtuullisen hyvä kappale sekin.

Kreikka pisti kauniin mimmin lavalle ja Secret Combination pääsi sukkana finaaliin. MItä enemmän paljasta pintaa, sen parempi, senhän osanottajat tietävät. Tällä kertaa oli artisteilla sentään sen verran rättiä, etteivät genitaalialueet paistaneet, mutta hyvin paljastava oli asu esimerkiksi Puolan Isis Geellä. Montenegron Stefan Filipovicin taustatanssijoiden nahka-asut sen sijaan olivat kuin jostain halvasta 80-luvun pornofilmistä.

Israelia moni ehti kehua, mutta en lämmennyt itse sille lainkaan. Romanian kaunoääninen balladi oli kuin suoraan 70-80-luvun kisasta, jolloin ääni vielä ratkaisi. Tosin voi Romania vieläkin pärjätä. Uusien kisamaiden joukossa on vielä niitä, jotka luulevat, että Euroviisuissa pitää äänestää sitä, joka osaa laulaa.

Ruotsi ehti jo hämmästellä Teräsbetonin finaaliin menoa, mutta milloinpa Ruotsille olisi mikään kelvannut? Eipä ole juuri lapsille kertomista heidänkään Charlotte Perrellissä.

Jos saan veikata - tai toivoa - haluaisin joko Bosnia-Hertsegovinan naiivinin, kauniin teatraalisen show'n voittavan. Se biisi jäi oikeasti positiivisessa mielessä päähän soimaan! Olisipa myös jännää jatkoa Belgradille nähdä Juurovisiuunit Sarajevossa!

Hienoa, että kisat ovat kiertäneet kymmenen viime vuoden aikoina pienissä tai ainakin vähemmän tunnetuissa pääkaupungeissa. On ollut Helsingin lisäksi Tallinnaa, Riikaa, Kiovaa ja Belgradia.

Von Hertzenien piukeaa menoa

Von Hertzen Brothersien uutta Love Remains the Samea on jo - ilmeisesti tukevan markkinointikoneiston fiksusti auttamana - mainostettu "kriitikoiden suosikkilevynä", siis jo ennen kuin se oli edes ilmestynyt. Tosi kekseliäästi valittu taktiikka! Suomessa osataan jo ottaa mallia Ameriikasta, jossa suuret tuotantoyhtiöt syöttävät toimittajille sanavalintoja "vuoden paras levy", "upea debyytti", "klassikon ainesta", "uusi legenda", "nuori tähti on syttynyt".

Pakko on kumminkin myöntää, että Love Remains the Same ON hyvä levy! Se on pitkälle tuotettu ja täynnä biisejä, joissa on ties kuinka monta ääniraitaa päällekkäin. Kyllä pojat ovat saaneet vääntää kutakin 6-10-minuuttista biisiä viikkotolkulla! Rahaa on ollut mutta ennen kaikkea näkemystä!

Bändi yhdistelee biiseissä espanjalaista ja intialaista menoa, 70-luvun rockia sekä jonkinlaista sekapuurorockia, joissa kitarat ovat keskeisessä osassa. TAitava ja hallittu kokonaisuus!

Vierastan itse progemaisen pitkiä kepityksiä, koska ne yleensä menevät kikkailun puolelle. Von Hertzenien suhteen niin ei käy. Tatsi säilyy mainiosti. Lisäksi 9 biisin levy on "vain" 60-minuuttinen. Bändit näyttävät oppineen, ettei sitä täyttä 75 minuuttia kannata turhaan täyttää, jos laadukasta aineistoa on vain tunniksi.

Kannattaa ostaa tää läpyskä! Tosin kymmenet kriitikot ovat varmasti jo hoitaneet tämän tekstimainonnan minunkin puolestani!

Hui - kuuden viikon kesäloma!

Uskomatonta mutta totta - kesälomaani on enää 15 työpäivää tämän päivän jälkeen! Sen jälkeen on luvassa kuusi viikkoa palkallista lomaa - yhteenmenoon! Tää on ensimmäinen kerta, kun saan täyspitkät lomat ja tällä kertaa tosiaan ihan katkotta. Viime viikolla lomat olivat kolmessa osassa.

Tällä kertaa on tarkoitus käydä Sodankylän filmifestareilla ja Berliinissä, ja sitten on tietenkin isän 60-vuotissynttärit. Tärkeintä kumminkin on se, että suurimmalle osalle lomasta ei ole mitään suunnitelmia.

Täytyy kyllä myöntää, että se on hyvä ja huono asia. En ole koskaan osannut olla pitkiä aikoja aloillaan, tekemättä mitään. Ei kannata suunnitella kaikkea etukäteen, varsinkaan minuutin päälle, mutta miten osaan olla, jos ei ole mitään kalenterissa? Siis monta viikkoa yhteenmenoon? Huhhuh!

Loma tekee hyvää, se on ihan varmaa. Sitä siis ootellessa! Ja varmasti sitä tekemistä löytyy!

Venäläistä demokratiaa

Jahas, Venäjällä on vihdoinkin saatu virallisesti valta "vaihdettua". Dmitri Medvedev on vannonut virkavalansa ja Putin on vetäytynyt pääministeriksi. Niin kuin suurin osa toimittajista ja tutkijoita on arvioinut, mikään tuskin muuttuu. Medvedevistä tulee Putinin ja Yhtenäisen Venäjän juoksupoika ja käsinukke. Sitä mitä Putin ei omalla kaudellaan ehtinyt tai muistanut tehdä, tai ehkä jopa kehdannut, se pannaan Medvedevin työksi.

Olen lukenut monia, monia artikkeleita venäläisestä kansalaisyhteiskunnasta ja demokratiakäsityksestä, eikä se vain meinaa mennä jakeluun. Miten demokratia voi toteutua yhteiskunnassa, joka on käytännössä yhden puolueen taskussa, oppositio, kansalaisjärjestöt ja kriittinen media on hiljennetty, toiseksi suurin puolue ovat kommunistit, josta ei voi tulla todellista vastustajaa ja epäilevät toimittajat ja tutkijat hiljennetään joko aseella, painostamalla tai molemmilla.

Näin ei voi kuin hieman mutista olemattomaan partaansa tuon vallanvaihdon suhteen. Mikään ei muutu, niin kuin ei kai ole tarkoituskaan. Putin junaili jatkonsa mainiosti. Nuhteettomia lähettipoikia riittää aina, kun isot pomot haluavat hääriä taustalla.

Vappu jyskytteli ohi

Yksi asia, mistä huomaa selvästi vanhentuneensa, on se, ettei vappu oikein nappaa. Kun muistelee vielä opiskeluaikoja: silloin vappu oli vuodenkierron kiintopiste. Vedettiin haalarit päälle, hankittiin pussikaupalla kuplivaa ja joskus jopa helmeilevää ja kynnettiin pölyävää maantietä epämääräisiä latteuksia jauhaen, aurinkolasit päässä ja ylioppilaslakki päässä.

Mutta nyt oli toisin: päätin jo ajoissa, etten missään tapauksessa mene keskustaan aattoiltana. Vappupäivänä siellä käväisin mutta lähdin pois sutjakkaasti. Ei tänne massan keskelle tee mieli jäädä! Ja puukosta tai nyrkkiraudasta olisi keskustassa voinut aattoiltana saada, jos olisi oikein huonosti käynyt.

"Aikuismaiset" vapunviettotavat kuten vappulounaat eivät myöskään innostaneet. No, ehkä kaveriporukalla olisin voinut suostua.

Mutta pahin vappuklisee on kuitenkin poplariin pukeutuminen. Sinä päivänä, kun ostan vapaaehtoisesti poplarin (ja kuuntelen Iskelmäradiota), minut saa raahata vanhainkotiin!

Urheiluselostajat - kliseiden Ganges

Lätkän SM-liigapelejä katsellessa on voinut taas bongata urheiluselostajien pahimpia kliseitä. Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että urheilujournalismi on kaikista toimituksellisesta materiaalista kauimpana journalismista sen takia, että toimittajat yltyvät tarpeettomaan, perusteettomaan hehkutukseen jopa useammin kuin taloustoimittajat, pörssianalyytikot ja talvisotakirjailijat.

Tämän hetken suosikkifraaseja ovat:

* "kovalla sykkeellä" : kun pelaajilla menee lujaa, he menevät aina kovalla tai hyvällä sykkeellä
* pahin kaikista: oman pelin pelaaminen; miten voit pelata vastustajajoukkueen peliä!?
* vääntäminen, punnertaminen: kuvaa kamppailun tuimaa täpinää, kiekosta kilvoittelua ja kovaa menoa ja taklaamisen riemua
* vanha kunnon rapakon taa: NHL-pelaajat ovat aina käyneet rapakon takana tai menossa sinne
* näillä mennään; mitäänsanomaton fraasi kulloisestakin tilanteesta, täytesanoja

Suomi - kauppakeskusten unelmamaa

Suomalaiset tuntuvat olevan tällä hetkellä niin ylikaupallistuneita, ettei mikään riitä kattamaan pohjatonta shoppailunhimoa. Tämän päivän "kovin shoppailu-uutinen" oli, että Vantaalle suunnitellaan kolme kertaa Jumboa suurempaa kauppakeskusta. Siis *kolme kertaa suurempaa*!!
http://www.iltalehti.fi/vantaa/200804097495674_va.shtml

Ensinnäkin: jo nykyinen Jumbo on niin vastenmielisen suuri ja väärässä paikassa ja autottomalle muutenkin mahdoton paikka, etten halua sinne mennä. Miksi ihmeessä kukaan kaipaisi enää kolme kertaa sitä suurempaa paikkaa?

Hätkähdyttävintä on se, että Iltalehden keskustelupalstalla moni vastaaja pitää ideaa ihan hyvänä. "Onhan kuluttajan etu, jos on valinnanvaraa", he sanovat. Aivan uskomatonta!

Jo nyt pitäisi hälytyskellojen soida, koska kaikki palvelut keskittyvät kehäteiden varsiin ja automarkettikeskittymiin. Sen sijaan, että asuin- ja yhteiskuntarakennetta tiivistettäisiin, sitä ollaan hajottamassa. Päättäjillä ei näy olevan minkäänlaista halua auttaa Suomea pääsemään edes lähelle päästövähennystavoitteita. SAmalla kun vaaditaan, että autoilun määrä vähenisi, sitä halutaan lisätä keskittämällä palvelut kauppakeskuksiin.

Kauppahelvetteihin on jo perustettu viime vuosien suurimmat elokuvateatterit, kulttuurikeskukset, kirjastot ja monet muut kunnalliset palvelut. No, sinällään hyvä, että palvelupaikkoihin on helppo päästä, mutta jälleen kerraan mennään autojen ehdoilla.
Automarketit lisäävät autoilua, energiankulutusta, turhaa shoppailua ja kaupallistavat ihmisten harrastuksia. Ainoat tilat, joissa vietetään perheen kanssa aikaa, ovat ostospaikkoja ja tarkoitettu rahantekoon ja Visan vinguttamiseen.

Päinvastoin kuin nyt tehdään, hypermarkettien kaavoitukselle pitäisi laittaa tiukat suitset suuhun. Ei enää mitään Ideaparkeja (mikä nimi - koko mestassa ei ole mitään ideaa!) tai Retail Parkeja vaan tiukat säännökset sille, miten suureksi kauppakeskukset saa kaavoittaa ja vaatimukset, että niihin on päästävä julkisilla kulkuneuvoilla. Lisäksi rajoitukset parkkipaikkojen määrille ja kovat tuntitaksat pysäköinnille.

Suomihan oli matkalla Amerikaksi Amerikan paikalle jo 80-luvulla, mutta kohta siellä todellakin ollaan!

Suomalaiset kuoriutuvat kevääseen

Kevät ei tule keikkuen vaan pamahtaen. Niin se nykyään aina menee. Viikko sitten satoi 20 senttiä lunta, nyt on ollut monta yli +10:n päivää. Tyypillisiä kevätlämpötiloja, niin, nimittäin vappuviikolla.

Muutoksen suomalaisten heräämisessä vääjäämättömään kevääseen huomasi hitaasti. Maanantaina monella oli vielä yllään villakangatakki, jopa toppatakki, tiistaina enää harvalla. keskiviikkona tyypillisin takki oli jo kevättakki ja torstaina talvipukimissa liikkuivat enää siltojenalusmiehet.

Jotta voisin taas todistaa olevani pahanilmanlintu, toivoisin kyllä, ettei kevät tulisi näin kovaa vauhtia, että ehtisi nauttia eri vaiheista paremmin. Jos kevät tällä menolla etenee, vappuna mennään jo Hietsuun aurinkoa ottamaan.

Kerskakulutuspäivät villitsee

Stockan Kerskakulutuspäivät sekoittaa taas kansan päätä. Kerrasta toiseen. Kaksi kertaa vuodessa. 100-prosenttisella varmuudella. Miksi? No, en jää sitä analysoimaan vaan jätän sen tehtävän sosiologeille ja kauppatieteilijöille.

Piipahdin keskustan Stockan levyosastolla penkomassa 6,90 euron levyjä ja tein monia hyviä löytöjä. Mutten ostanut kaikkia, jee! Tein tarkoituksella sen strategian, etten mene muihin kerroksiin, sillä eihän noista Kulutusjuhlapäivistä muuten hermoja menettämättä selviä. JO nyt meinasi pipo kiristyä, vaikkei pipoa ollutkaan.

Vielä kun saisi ostettua nuo alennushintaiset Finnkinon elokuvaliput, niin ei tarttis enää mennä takaisin sinne Tili tyhjäksi ja luotto miinukselle -päiville.