Korea piristi

Kävin sitten Koreassa niin kuin oli puhe. Mukava reissu ja piristi ihmeesti tähän aikaan vuodesta! Soulissa paistoi jopa aurinko lähes joka päivä, ja pikkutakki päällä tarkeni hyvin.

Soul on kyllä valtava kaupunki - ei pelkästään väkilukunsa (12 miljoonaa varsinaisessa kaupungissa, vähintään 20 miljoonaa metropolialueella) vaan myös massiivisten talojensa puolesta. Soul ei ollut aivan täynnä pilvenpiirtäjiä mutta eipä paljon puuttunut. Niin sanottu vanha osa kaupunkia oli rumempi, koska taloista tuli mieleen "ylimittainen Merihaka" (joku vertasi sitä Neuvostoliittoon), mutta uusi, 90-luvulta lähtien rakennettu moderni liike-elämän keskus oli varsin säihkyvä ja näyttävä - varsinkin iltavalaistuksessa.

Koreassa näki selvästi, ettei vanhaa juuri ole. Japani valloitti maata 1910-45 ja Korean sota (1950-53) tuhosi melkein loput. Paradoksaalistahan on, että Japani on omassa maassaan pyrkinyt säilyttämään mahtavaa historiaansa kaikin tavoin, mutta ilmeisesti valloittajana ei tehnyt mieli miettiä 5000-vuotista korealaista tarinaa.

Soulilla ei oikein ole historiaa. Jonkin verran tuli vastaan vanhoja temppeleitä ja linnoja. Hienojen kulissien takana näkyi jonkin verran "slummeja" ja hökkelikyliä, joiden asukkaat eivät palanneet töistä uusilla Mersuilla tai Bemareilla, joita kaduilla näkyi paljon. Mukana olleet enemmän autoista ymmärtävät pojat bongasivat harvinaisia, eksklusiivisia automalleja pikkubussin ikkunasta.

Kävimme myös Pohjois-Korean rajalla niin sanotulla DMZ-vyöhykkeellä (demilitarized zone). Pääsimme aivan rajan pintaan, sellaisille alueille, joille kaikki turistit eivät pääse. Vilkuilimme näköalapaikalta rajan pinnassa olevaa pohjoiskorealaisten Propaganda Villagea, jossa on tiettävästi joitakin satoja asukkaita. Näimme Bridge of No Returnin, sillan jota myöten sotavankeja on palautettu puolin ja toisin. Todistimme ällistyttävää näytelmää, jossa "modifioidussa taekwondo-asennossa" patsastelevat eteläkorealaiset vartijat poseerasivat meille rajan pinnassa olevassa parakissa.

No, ei poseeraamisessa vielä mitään, mutta pääsimme parakkiin, josta puolet on etelää, puolet pohjoista. Siis saimme kuvauttaa itsemme "hymypoikien" eli vartijoiden kanssa kuin japanilaiset kuvaavat toisiaan Havis Amandan patsaalla.

Mielenkiintoista oli kuulla mietteitä Koreoiden mahdollisesta yhdistymisestä. Sitä pidettiin periaatteessa hyvänä asiana esimerkiksi siksi, että jako tuntuu yhä keinotekoiselta ja monet suvut pääsisivät vihdoin yhteen.

Toisaalta jotkut ovat arvioineet, että Koreioiden yhdistyminen tulisi maksamaan kaikkinensa 10 kertaa niin paljon kuin Saksojen yhdistyminen. Paljon mahdollista. Niin suuri on niemimaan kahden osan elintasoero.

KUulimme, että Kim Jong-Ilin maassa on yli 20 000 Arvoisan JOhtajan patsasta. Neuvostoliitto tulee mieleen. Jos Pjöngjang haluaisi mahdollisen yhdistymisen sattuessa hankkia nopeasti valuuttaa, niin se voisi saada pohjakassaa myymällä kaikki Kimin patsaat länsimaisille keräilijöille.

Mutta vaikka reissu meni hyvin, paluulennolla taas sairastuin. Niin kävi vuosi sittenkin, kun palasin Kyprokselta. Työmatkat ovat vaarallisia! Kärsin myös lauantaina elämäni ensimmäisestä jet lagista, kun en saanut hetkeäkään kunnon unta Finskin lentävissä ekologisissa tuholaisissa eli Airbus 340:sissä.

Ai niin, unohdin, että Airbus 340:t ovat ympäristöystävällisiä. Niin meille kerrottiin syksyllä Finnairilla. Ai miksi? Koska ne kuluttavat vain 80 prosenttia perinteisistä MD-11-koneiden kulutuksesta! Muistaakseni Helsingistä Shanghaihin lentävä kone ottaa kyytiinsä 30 000 litraa kerosiinia, Korean-välillä määrä lienee suurin piirtein sama. Ai että maailma on taas vihreämpi!