Kiinalaiset ovat antaneet Pekingin olympialaisten aikaan itsestään melko kovan ja jäykän vaikutelman. Turvajärjestelyt ovat suorastaan militantteja, poliiseja on joka kulmassa, on metallinpaljastimia ja valvontakameroita. Viranomaiset sensuroivat toimittajien netinkäyttöä, valvovat, mitä kansalaiset ulkomaalaisille puhuvat, saalistavat Tiibet-aktivisteja jne.
Mutta kyllä kiinalaisetkin osaavat murtua, mitä yllättävimmissä tilanteissa. Katsoin hämmentyneenä, miten kova pala aitajuoksija Liu Xiangin jääminen pois 110 metrin kisasta oli. Asiaa toimittajalaumalle kommentoinut valmentaja ei kerta kaikkiaan pystynyt pitämään pokkaa, vaan kyynelehti kuin läheisensä menettänyt. Välillä hän keräsi itsensä, mutta pian kyyneleet taas virtasivat.
En muista, että suomalaiset olisivat koskaan samalla tavalla vollottaneet, jos ennakkosuosikki on pettänyt. Mielummin mökötetään ja murjotetaan tai ollaan hiljaa vaan kun puhe turhaa on, a'la Seppo Räty. Johtuneeko tunteellisuus kiinalaisten kansanluonteesta, kansainvälisestä huomiosta vai suorituspaineista, joita 1,3 miljardia kansalaista ihan kiistatta luovat.
Mitä tulee olympialaisiin, niin ovatpa ruotsalaisetkin saaneet huomata, ettei hannuhanhivaihde voi aina kytkeytyä päälle. Eivät hekään voita aina ja kaikkia mitaleita!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti