perjantai 1. elokuuta 2008

Ruotsin-laivat todellisia energiasyöppöjä

Eipä sitä välttämättä tulisi ajateltua: Ruotsin-laivat ovat kenties pahempia energiasyöppöjä kuin lentokoneet. Osmo Soininvaara kirjoittaa uusimmassa Suomen Kuvalehdessä kolumnissaan (Suomi kulkee kuluttaen) liikenteen hiilidioksidipäästöistä ja niiden rajoittamisesta. Hän toteaa aiheestakin, että laivaliikenne on vaiettu päästöjenaiheuttaja.

Soininvaara on laskenut, että Ruotsin aluevesille suuntautunut abiristeily, johon hänen poikansa osallistui, kulutti nuppia kohti saman verran hiilidioksidipäästöjä kuin meno-paluu-lento Helsingistä Pariisiin ja takaisin! Aika huimaa!

Ihan näin yksinkertaistahan ei homma ole, koska lentoliikenteessä syntyy paljon muitakin päästöjä kuin hiilidioksidia ja yläilmakehään paskannettuna niiden ilmastoa lämmittävä vaikutus on moninkertainen alailmakehään verrattuna. No, yhtä kaikki haitallisia ovat molemmat!

Moni Ruotsin-laivalle rymyämään lähtevä saattaa perustella ratkaisuaan kaljalastin hakemisen ja buffet-pöydän lisäksi sillä, että onpa tämä ekologisempaa kuin Espanjan-matka. Mutta eipä välttämättä ole! Ainakaan ero ei ole niin iso kuin luulisi.

Ei kommentteja: