Jännä juttu: vaikka en ole asunut Oulussa 11 vuoteen, tunnen vieläkin olevani mielummin oululainen kuin helsinkiläinen. Mä asun Helsingissä, ja olen virallisesti helsinkiläinen, mutta henkisesti oululainen.
Kai sen näin pitää mennä. Ihmisen pitää tuntea olevansa jostain kotoisin. Muuten meno on aika juuretonta.
Oululaisuutta on vaikea toteuttaa täällä Suomi-neidon alahelmassa - paitsi Kärppien vierasmatseissa. Olen käynyt katsomassa niitä aika monta tässä vuoden sisällä. Onneksi ei tarvi hävetä Kärppä-faniuttaan, koska Helsingissä on paljon entisiä oululaisia ja aktiivinen porukka Etäkärpät. Pitäisköhän liittyä?
Mikähän siinä on, ettei tunnu helsinkiläiseltä? Enpä tiiä, miltähän helsinkiläisyyden kuuluis tuntua? KUn avaan Hertsikan kämpän oveni, tunnen tulevani kotiin, mutta tämä kaupunki ympärillä on tuttu muttei henkinen Koti.
Eli Oulusta ollaan ylypiästi!
torstai 24. tammikuuta 2008
Älä vain elä nyt
Aloin yksi päivä miettiä, että koskaan ei ole oikein aikaa herää tässä ja nyt. Ajatellaanpa vaikka tätä vuodenvaihdetta. Opiskelijat joutuvat miettimään jo kesää ja lähettelemään kesätyöhakemuksia. Ne, jotka haluavat rantakuntoon heinäkuuksi, joutuvat mittailemaan kuukausikaupalla kaloreita ja hyppimään body pumpissa.
Ja jos meinaa reissuun kesällä, on alettava säästää, ellei vielä ole mitään sukanvarressa. Ja entäs pääsiäinen, sehän on jo kohta! Mitä silloin tehdään? Ai niin ,ja hiihtolomasuunnitelmat on pantava pakettiin!
Nämä tietysti sen lisäksi, että töissä on kaikki aikataulutettava, kaavoitettava projektin kulku puoleksi vuodeksi eteenpäin ja laskettava tarkkaan kaikki vessassakäynnitkin, niin ettei Serlan repäisyyn kulu liikaa arvokkaita työnantajan maksamia sekunteja.
Elämäntaito-oppaat ja naistenlehdet - nuo kaikkitietävät julkaisut - muistuttavat, että elä, ihminen, hetkessä. Mutta mites elät, kun pitää koko ajan varautua tulevaisuuteen? Laskea, suunnitella, kaavoittaa, varata paikkaa allakasta...
Ystäviäkään kanssa ei voi tavata spontaanisti, vaan kaljalla käynnistä on sovittava viikkoja etukäteen. Ja missä välissä sitä paitsi levähtäisit, kun viikonloput on tietysti jo täynnä menoja.
Viikonloppuna ei ehdi levähtää, kun on pakko mennä, kun on väsynyt siitä, että arkena ei ehdi levähtää, kun on pakko mennä.
Ja jos meinaa reissuun kesällä, on alettava säästää, ellei vielä ole mitään sukanvarressa. Ja entäs pääsiäinen, sehän on jo kohta! Mitä silloin tehdään? Ai niin ,ja hiihtolomasuunnitelmat on pantava pakettiin!
Nämä tietysti sen lisäksi, että töissä on kaikki aikataulutettava, kaavoitettava projektin kulku puoleksi vuodeksi eteenpäin ja laskettava tarkkaan kaikki vessassakäynnitkin, niin ettei Serlan repäisyyn kulu liikaa arvokkaita työnantajan maksamia sekunteja.
Elämäntaito-oppaat ja naistenlehdet - nuo kaikkitietävät julkaisut - muistuttavat, että elä, ihminen, hetkessä. Mutta mites elät, kun pitää koko ajan varautua tulevaisuuteen? Laskea, suunnitella, kaavoittaa, varata paikkaa allakasta...
Ystäviäkään kanssa ei voi tavata spontaanisti, vaan kaljalla käynnistä on sovittava viikkoja etukäteen. Ja missä välissä sitä paitsi levähtäisit, kun viikonloput on tietysti jo täynnä menoja.
Viikonloppuna ei ehdi levähtää, kun on pakko mennä, kun on väsynyt siitä, että arkena ei ehdi levähtää, kun on pakko mennä.
Suomalainen rocklyriikka meinaa kadota
Kuuntelin eilen vanhan tutun Kauko Röyhkän kokoelmaa Räyhähenki muistelee. Olipa muuten kiva kuunnella tuttuja biisejä, joissa on munaa sekä sanoituksissa että rouheissa sävelissä: Paha maa, Paska kaupunki, Lauralle, Ihmelapsen viimeiset vaiheet, Vihaiset miehet...
Tänään jatkoin kuuntelemalla Juicen 80-luvun alun levyjä. Siellä oli Myrkytyksen oireita, Midasta ja niin edelleen.
Mutta missä ovat tämän hetken parhaimmat rocklyyrikot? Rapparien joukossa on melkoisia sananiekkoja, mutta samaa ei voi sanoa nuoren polven bändeistä. He ruikuttavat rakastamisen vaikeutta ja ihmissuhteiden karuutta niin kuin Heikki Salot, Pauli Hanhiniemet ja Hectoritkin, mutta ei noista uusista lyriikoista kyllä mikään jää mieleen!
Hectorin klassikkoja huudetaan jokaisella leirinuotiolla ja yhteislaulutilaisuudessa vieläkin, mutta voitteko kuvitella, että Lauri Tähkän, Uniklubin tai Ari Koivusen biisien sanoja kaivettaisiin 2020-luvulla jostain digikansioista esiin nostalgiahengessä? Ei, en minäkään usko.
Itselleni sanoitukset ovat aina olleet musiikissa tosi tärkeitä. Kunnon lyriikat puraisevat munaskuista, jäävät mieleen soimaan, mietityttävät, haastavat keskustelemaan, herättävät kysymyksiä. Hyvä rock kertoo mieleenjääviä tarinoita. Siksi jotain Sir Elwoodin Hiljaisia Värejä (vaikka soittavatkin keskiolutjazzia) ja Eppujakin kuuntelee mielellään vuosi vuoden jälkeen.
Mutta eipä joku Kotiteollisuus juuri sanoitustensa omaperäisyydellä loista, vaikka jätkät muuten aika kurkoja ovatkin.
Tänään jatkoin kuuntelemalla Juicen 80-luvun alun levyjä. Siellä oli Myrkytyksen oireita, Midasta ja niin edelleen.
Mutta missä ovat tämän hetken parhaimmat rocklyyrikot? Rapparien joukossa on melkoisia sananiekkoja, mutta samaa ei voi sanoa nuoren polven bändeistä. He ruikuttavat rakastamisen vaikeutta ja ihmissuhteiden karuutta niin kuin Heikki Salot, Pauli Hanhiniemet ja Hectoritkin, mutta ei noista uusista lyriikoista kyllä mikään jää mieleen!
Hectorin klassikkoja huudetaan jokaisella leirinuotiolla ja yhteislaulutilaisuudessa vieläkin, mutta voitteko kuvitella, että Lauri Tähkän, Uniklubin tai Ari Koivusen biisien sanoja kaivettaisiin 2020-luvulla jostain digikansioista esiin nostalgiahengessä? Ei, en minäkään usko.
Itselleni sanoitukset ovat aina olleet musiikissa tosi tärkeitä. Kunnon lyriikat puraisevat munaskuista, jäävät mieleen soimaan, mietityttävät, haastavat keskustelemaan, herättävät kysymyksiä. Hyvä rock kertoo mieleenjääviä tarinoita. Siksi jotain Sir Elwoodin Hiljaisia Värejä (vaikka soittavatkin keskiolutjazzia) ja Eppujakin kuuntelee mielellään vuosi vuoden jälkeen.
Mutta eipä joku Kotiteollisuus juuri sanoitustensa omaperäisyydellä loista, vaikka jätkät muuten aika kurkoja ovatkin.
Teollisuus hysterisoi ilmastopaketin
On ollut taas sangen turhauttavaa seurata teollisuuden kommentteja EU:n ilmasto-
ja energiapaketista. Jos teollisuutta pitäisi uskoa, Suomi on kerta kaikkiaan tuhon ja turmion
partaalla. Uusiutuvien energialähteiden määrää ei kerta kaikkiaan nyt voida, energiansäästö
on jo nyt viety äärimmilleen, ja loputkin rippeet Suomen kilpailukyvystä häipyvät tuhkana tuuleen, jos vielä jotkut hipit vaativat vähentämään päästöjä.
Valitus on naurettavaa monestakin syystä. Ensinnäkin on ollut vuoden ajan tiedossa, että Suomen on lisättävä uusiutuvien käytön määrää. KUukausia on ollut suurin piirtein tiedossa, että Suomen uusi kiintiö on noin 40 prosenttia.
Silti teollisuus valittaa. Kun kuulostelee teollisuuden kommentteja, tuntuu, että he eläisivät jossain ihan toisessa todellisuudessa, ihan kuin heille ilmastonmuutosta ei olisi olemassakaan.
Jo nyt Suomi on reippaasti jäljessä jo vaatimattomista Kioton tavoitteista, viime vuonna Kioto-linja ylittyi 14 prosentilla. Tiedetään, että uudet 20 prosentin päästövähennystavoitteet ovat vaatimattomat siihen verrattuna, mitä todella tarvittaisiin lämpenemisen hidastamiseksi. Ja silti valivalivali!
On selvää, että säästöt maksavat, mutta jos mitään ei tehdä, menetyksiä ei kenties korvaa mikään raha.
Tänään Al Gore totesi Maailman talousfoorumissa, että ilmasto on lämmennyt selvästi odotettua nopeampaa, ja kansainvälisesti päätetyt päästövähennykset eivät millään riitä.
Eikö siis ole loogista, että Suomen mannapuuroa ja mansikkaa lapioivat teollisuuspomot purnaavat vastaan näitä alkeellisimpiakin ympäristötekoja vastaan?
ja energiapaketista. Jos teollisuutta pitäisi uskoa, Suomi on kerta kaikkiaan tuhon ja turmion
partaalla. Uusiutuvien energialähteiden määrää ei kerta kaikkiaan nyt voida, energiansäästö
on jo nyt viety äärimmilleen, ja loputkin rippeet Suomen kilpailukyvystä häipyvät tuhkana tuuleen, jos vielä jotkut hipit vaativat vähentämään päästöjä.
Valitus on naurettavaa monestakin syystä. Ensinnäkin on ollut vuoden ajan tiedossa, että Suomen on lisättävä uusiutuvien käytön määrää. KUukausia on ollut suurin piirtein tiedossa, että Suomen uusi kiintiö on noin 40 prosenttia.
Silti teollisuus valittaa. Kun kuulostelee teollisuuden kommentteja, tuntuu, että he eläisivät jossain ihan toisessa todellisuudessa, ihan kuin heille ilmastonmuutosta ei olisi olemassakaan.
Jo nyt Suomi on reippaasti jäljessä jo vaatimattomista Kioton tavoitteista, viime vuonna Kioto-linja ylittyi 14 prosentilla. Tiedetään, että uudet 20 prosentin päästövähennystavoitteet ovat vaatimattomat siihen verrattuna, mitä todella tarvittaisiin lämpenemisen hidastamiseksi. Ja silti valivalivali!
On selvää, että säästöt maksavat, mutta jos mitään ei tehdä, menetyksiä ei kenties korvaa mikään raha.
Tänään Al Gore totesi Maailman talousfoorumissa, että ilmasto on lämmennyt selvästi odotettua nopeampaa, ja kansainvälisesti päätetyt päästövähennykset eivät millään riitä.
Eikö siis ole loogista, että Suomen mannapuuroa ja mansikkaa lapioivat teollisuuspomot purnaavat vastaan näitä alkeellisimpiakin ympäristötekoja vastaan?
lauantai 19. tammikuuta 2008
Kelpo viihdettä mumisten
En mä ihan niin vakavamielinen ole kuin joskus saattaa ulkonäön perusteella luulla. Tykkään katsoa telkkarista kunnon komediasarjoja ja ihan puhdasta lässynlässyä, eli laskelmoitua viihdettä.
Kun menin katsomaan Perttu Lepän Kahdeksan päivää ensi-iltaan, tiesin, että en ihan kuulu kohderyhmään. Tällaisia leffoja tehdään pääasiassa alle 20-vuotiaille tytöille, ehkä myös pariskunnille, jos kundi suostuu lähtemään pitkän suostuttelun jälkeen mukaan. Treffeilläkin näitä katsotaan.
Totta kai leffa piti katsoa siksikin, että tykkäsin Lepän Helmien ja sikojen omituisesta huumorista ja Laura Birn on niin suloinen, että kelpo syy on sekin.
Kahdeksan päivää menee periaatteessa kelpo viihdepläjäyksenä. Teatteriryhmä harjoittelee Romeoa ja Juliaa, Julian esittäjä loukkaantuu - tai oikeastaan loukkaa itsensä - ja ujo kuiskaaja saa Julian roolin. Pääpari rakastuu, ja hylätty naisnäyttelijä alkaa vehkeillä heidän takanaan. Lopussa tuore rakkaus kuitenkin voittaa karikot, ja ensi-ilta onnistuu loistavasti. Tyypillistä saippuasarjakamaa.
Mutta onneksi Lepän omalaatuinen huumorintaju piti pakettia kasassa, samoin verevä dialogi.
Ongelmana oli pituus: varttitunti olisi lähtenyt keveästi pois, kun muutamia pikkunäppäriä kohtauksia olisi hennottu jättää pois. Kill your darlings!
Toinen ongelma oli puheilmaisu. Milloin alkoi se tendenssi, että ammatti-ihmisetkin artikuloivat kameran edessä niin "naturellisti", ettei siitä muminasta saa mitään selvää? Tämä ongelma oli Mikko Leppilammella sekä amatööreillä eli Unto Helolla ja Timo Lavikaisella. Ei muuta kuin kunnon puhetreeniä ensin ja sitten vasta kamerat käyntiin! Tämä muminatauti on vaivannut jo vuosia Peter Franzenia ja jostain syystä ohjaajat eivät ole puuttuneet siihen.
Pääpari oli sikäli oikea valinta, että nämä naamat näyttävät hyvältä ja myyvät. Hyvin he myös näyttelivät yhteen, ei valittamista. Ehkä tällaisissa leffoissa ei kannatakaan miettiä, onko juoni järkevä tai mahdollinen. Todennäköisesti ei. Mutta viihdehän on viihdettä. Elämässä pittää olla hauskoja juttuja!
Kun menin katsomaan Perttu Lepän Kahdeksan päivää ensi-iltaan, tiesin, että en ihan kuulu kohderyhmään. Tällaisia leffoja tehdään pääasiassa alle 20-vuotiaille tytöille, ehkä myös pariskunnille, jos kundi suostuu lähtemään pitkän suostuttelun jälkeen mukaan. Treffeilläkin näitä katsotaan.
Totta kai leffa piti katsoa siksikin, että tykkäsin Lepän Helmien ja sikojen omituisesta huumorista ja Laura Birn on niin suloinen, että kelpo syy on sekin.
Kahdeksan päivää menee periaatteessa kelpo viihdepläjäyksenä. Teatteriryhmä harjoittelee Romeoa ja Juliaa, Julian esittäjä loukkaantuu - tai oikeastaan loukkaa itsensä - ja ujo kuiskaaja saa Julian roolin. Pääpari rakastuu, ja hylätty naisnäyttelijä alkaa vehkeillä heidän takanaan. Lopussa tuore rakkaus kuitenkin voittaa karikot, ja ensi-ilta onnistuu loistavasti. Tyypillistä saippuasarjakamaa.
Mutta onneksi Lepän omalaatuinen huumorintaju piti pakettia kasassa, samoin verevä dialogi.
Ongelmana oli pituus: varttitunti olisi lähtenyt keveästi pois, kun muutamia pikkunäppäriä kohtauksia olisi hennottu jättää pois. Kill your darlings!
Toinen ongelma oli puheilmaisu. Milloin alkoi se tendenssi, että ammatti-ihmisetkin artikuloivat kameran edessä niin "naturellisti", ettei siitä muminasta saa mitään selvää? Tämä ongelma oli Mikko Leppilammella sekä amatööreillä eli Unto Helolla ja Timo Lavikaisella. Ei muuta kuin kunnon puhetreeniä ensin ja sitten vasta kamerat käyntiin! Tämä muminatauti on vaivannut jo vuosia Peter Franzenia ja jostain syystä ohjaajat eivät ole puuttuneet siihen.
Pääpari oli sikäli oikea valinta, että nämä naamat näyttävät hyvältä ja myyvät. Hyvin he myös näyttelivät yhteen, ei valittamista. Ehkä tällaisissa leffoissa ei kannatakaan miettiä, onko juoni järkevä tai mahdollinen. Todennäköisesti ei. Mutta viihdehän on viihdettä. Elämässä pittää olla hauskoja juttuja!
tiistai 15. tammikuuta 2008
Lausuntoautomaatti pelastaa toimittajan
Me toimittajat olemme melkoisen laiskaa porukkaa. Me vetoamme yleensä tiukkaan aikatauluun, kun emme jaksa nähdä vaivaa ja miettiä uusia lähteitä ja haastateltavia juttuihimme. "Soita sille ja sille, sehän nää kommentit on aina antanut", toimitussihteeri huikkaa ja mukavuudenhaluinen reportteri tekee työtä käskettyä.
Armoitettuja lausuntoautomaatteja on tässä maassa paljon. Heiltä saa aina varmasti napakat vastaukset, joista saa kivan noston jutun kylkeen.
Tässä ne pahimmat:
* Juha Mieto: Puolustaa suomalaista sisua, suomalaisen miehen jurrikkamaisuutta ja mainetta.
* Raisa Cacciatora: Hänelle pirautetaan aina, kun tarvitaan teineille valistusta seksin ja nettiahdistelijoiden vaaroista
* Veijo Hietala. Koskipa juttu mitä tahansa saippuasarjoista kotimaisten elokuvien kautta Big Brotheriin, soita Veijolle!
* Sinkkuuden puolustajat: kymmeniä entisiä missejä, tv-kasvoja ja malleja, useimmat naisia
* "Äitiys muutti kaiken". Kymmeniä ex-missejä ja malleja, mm. Lola Odusoga
* kriisipsykologit: Salli Saari
* elokuvateollisuus: Markus Selin
* keski-ikäisten sinkkumiesten elämän sietämätön keveys: Ilkka Kanerva, Sauli Niinistö
* yrittäjyyden ihmepojat: Vesa Keskinen, Jari Sarasvuo
Armoitettuja lausuntoautomaatteja on tässä maassa paljon. Heiltä saa aina varmasti napakat vastaukset, joista saa kivan noston jutun kylkeen.
Tässä ne pahimmat:
* Juha Mieto: Puolustaa suomalaista sisua, suomalaisen miehen jurrikkamaisuutta ja mainetta.
* Raisa Cacciatora: Hänelle pirautetaan aina, kun tarvitaan teineille valistusta seksin ja nettiahdistelijoiden vaaroista
* Veijo Hietala. Koskipa juttu mitä tahansa saippuasarjoista kotimaisten elokuvien kautta Big Brotheriin, soita Veijolle!
* Sinkkuuden puolustajat: kymmeniä entisiä missejä, tv-kasvoja ja malleja, useimmat naisia
* "Äitiys muutti kaiken". Kymmeniä ex-missejä ja malleja, mm. Lola Odusoga
* kriisipsykologit: Salli Saari
* elokuvateollisuus: Markus Selin
* keski-ikäisten sinkkumiesten elämän sietämätön keveys: Ilkka Kanerva, Sauli Niinistö
* yrittäjyyden ihmepojat: Vesa Keskinen, Jari Sarasvuo
Älä velkaannu, unohda shoppailu!
Törmäsin Tom Hodgkinsonin kirjaan Joutilaisuuden ylistys aika sattumalta. Näin sen kirjastossa ja innostuin: joku kirja, joka ei tuputa tehokkuusajattelua ja sisäistä sankaria, vaan kehottaa velttoilemaan, välttämään stressaavia tilanteita ja tekemään töitä vain sen verran kuin on ihan pakko - Hodgkinsonin mukaan mieluiten ei ollenkaan, mutta se ei ole oikein realistista, jos meinaa syödä jotain.
Hodgkinson uudempi kirja, riemukkaan anarkistinen Vapauden ylistys jatkaa samaa linjaa. Ideana on muistuttaa, että meille länsimaisille kulutusyhteiskunnassa asuville ihmisille normeina tuputetut ihanne-elämän määreet, kuten jatkuva tavaroiden hamstraaminen, velan ottaminen, shoppailu parhaana mahdollisena harrastuksena ja kellon tahdissa marssiminen, ovat itse asiassa painajaismaisia rangaistuksia.
Hodgkinson muistuttaa, miten stressaavia paikkoja kauppakeskukset ja tavaratalot itse asiassa ovat. Mitä enemmän niissä viettää aikaa, sitä enemmän tekee turhia heräteostoksia, velkaantuu ja mitä enemmän taas on kulutusluottoa ja Visa-laskua, sitä enemmän on riippuvainen työstä.
Muovikortit, joiden väitetään tuovan vapautta, tuovatkin lisää kahleita, nimittäin mites muuten maksaisit ne laskut, kun taas tuli ostettua neljä uutta lapsityövoimapaitaa ja kolmet tennarit? ai niin, ja tietenkin se ihana neule vielä siitä keskustan uudesta tusinavaatekaupasta!
Kirjan ote on vasemmistolainen ja kulutus- ja kapitalistista järjestelmää arvosteleva. Tyyli ei silti ole sormea heristelevä vaan ajatuksia herättävä. Tällainen vastavirtaan menevä ajattelumalli ilahduttaa, kun on tarpeeksi lukenut työn puolesta uusliberalistista kvartaalitalousjargonia.
Hodgkinson uudempi kirja, riemukkaan anarkistinen Vapauden ylistys jatkaa samaa linjaa. Ideana on muistuttaa, että meille länsimaisille kulutusyhteiskunnassa asuville ihmisille normeina tuputetut ihanne-elämän määreet, kuten jatkuva tavaroiden hamstraaminen, velan ottaminen, shoppailu parhaana mahdollisena harrastuksena ja kellon tahdissa marssiminen, ovat itse asiassa painajaismaisia rangaistuksia.
Hodgkinson muistuttaa, miten stressaavia paikkoja kauppakeskukset ja tavaratalot itse asiassa ovat. Mitä enemmän niissä viettää aikaa, sitä enemmän tekee turhia heräteostoksia, velkaantuu ja mitä enemmän taas on kulutusluottoa ja Visa-laskua, sitä enemmän on riippuvainen työstä.
Muovikortit, joiden väitetään tuovan vapautta, tuovatkin lisää kahleita, nimittäin mites muuten maksaisit ne laskut, kun taas tuli ostettua neljä uutta lapsityövoimapaitaa ja kolmet tennarit? ai niin, ja tietenkin se ihana neule vielä siitä keskustan uudesta tusinavaatekaupasta!
Kirjan ote on vasemmistolainen ja kulutus- ja kapitalistista järjestelmää arvosteleva. Tyyli ei silti ole sormea heristelevä vaan ajatuksia herättävä. Tällainen vastavirtaan menevä ajattelumalli ilahduttaa, kun on tarpeeksi lukenut työn puolesta uusliberalistista kvartaalitalousjargonia.
Verkkolehdet aloittivat "kansimainokset"
Sen jälkeen, kun Taloussanomat siirtyi kokonaan nettilehdeksi, on ollut paljon puhetta siitä, miten lehti voi tulla toimeen pelkillä verkkomainostuloilla. Netissä mainostaminen on yhä selvästi halvempaa kuin paperilla ja toisaalta mainostajat eivät laita rahojaan yhtä hanakasti virtuaaliseen todellisuuteen.
No, nyt TAloussanomat ja Kauppalehti ovat ottaneet käyttöön Hesarista tutun "kansimainoksen". Kun menee osoitteeseen www.taloussanomat.fi tai www.kauppalehti.fi, ensimmäisenä tulee vastaan koko ruudun kokoinen mainos ja lyhyt linkkilista sen hetken pääuutisista.
Taloussanomien "pääuutinen" oli tänään tiistaina pankkiiriliikkeen mahtavat edut, Kauppalehdellä taisi olla automainos. Jos sivulle menee uudestaan, mainosta ei enää joudu katsomaan - luojan kiitos!
Vihaan muutenkin pop up -mainoksia, mutta onneksi ne saa selainasetuksilla pois. Tällaisia mainoksia ei saa!
No, nyt TAloussanomat ja Kauppalehti ovat ottaneet käyttöön Hesarista tutun "kansimainoksen". Kun menee osoitteeseen www.taloussanomat.fi tai www.kauppalehti.fi, ensimmäisenä tulee vastaan koko ruudun kokoinen mainos ja lyhyt linkkilista sen hetken pääuutisista.
Taloussanomien "pääuutinen" oli tänään tiistaina pankkiiriliikkeen mahtavat edut, Kauppalehdellä taisi olla automainos. Jos sivulle menee uudestaan, mainosta ei enää joudu katsomaan - luojan kiitos!
Vihaan muutenkin pop up -mainoksia, mutta onneksi ne saa selainasetuksilla pois. Tällaisia mainoksia ei saa!
perjantai 11. tammikuuta 2008
Jonossa hittigalleriaan
Enpä muista kertaakaan aiemmin jonottaneeni taidegalleriaan! Semmoinen ihme kuitenkin pääsi tapahtumaan eilen, kun jonotimme työkaverien kanssa Kaivopihassa uuden, kehuttavan julkisuuden myötä avatun Kalhama&Piipon avajaisiin. Entinen työkaverimme Katja, joka nykyään on galleriassa töissä, oli meidät sinne kutsunut.
Huhujen mukaan jono lipui parhaimmillaan melkein Mannerheimintielle saakka! Sisällä sinänsä tilavassa ja valoisassa salissa oli satoja ihmisiä. Ruuhkan takia itse taideteoksiin ei pystynyt kunnolla tutustumaan, mutta pitänee käydä toisenkin kerran, jos joku vaikka kysyy, mitä mieltä niistä olen.
Periaatteessa Kalhama&Piipon gallerialla on kaikki menestymisen ainekset. Taustalla on paljon pääomaa, sijainti on niin keskellä Helsinkiä kuin olla ja voi ja ensivaiheen kohu houkuttaa sellaisiakin ihmisiä käymään, jotka eivät muuten nykytaiteesta piittaa.
Suap nähä miten käy!
Huhujen mukaan jono lipui parhaimmillaan melkein Mannerheimintielle saakka! Sisällä sinänsä tilavassa ja valoisassa salissa oli satoja ihmisiä. Ruuhkan takia itse taideteoksiin ei pystynyt kunnolla tutustumaan, mutta pitänee käydä toisenkin kerran, jos joku vaikka kysyy, mitä mieltä niistä olen.
Periaatteessa Kalhama&Piipon gallerialla on kaikki menestymisen ainekset. Taustalla on paljon pääomaa, sijainti on niin keskellä Helsinkiä kuin olla ja voi ja ensivaiheen kohu houkuttaa sellaisiakin ihmisiä käymään, jotka eivät muuten nykytaiteesta piittaa.
Suap nähä miten käy!
torstai 10. tammikuuta 2008
Mikä elämässä piristää?
Jaahas, taas alkaa se perinteinen suomalainen ankara ja kylmä talvi - eli vesi lentää ja lumet sulaa!
No, se tilanne ei voivottelemalla parane. Sen sijaan tähän vuodenaikaan voi ottaa käyttöön monia aika yksinkertaisiakin piristyskeinoja, jotka ovat yllättävän lähellä.
Ite suosin näitä:
* Simpsonit - jo vuosia kestänyt rakkaus, joka ei ole päässyt väljähtymään
* Serranon perhe - harvojen sarjojen uusinnoista on jaksanut innostua yhtä paljon kuin silloin kun ne näki ekaa kertaa
* keskiolut - ensimmäinen on aina paras, samoin toinen ja kolmas, mutta sen jälkeen menee jo ryyppäämiseksi, ei siis sovellu jokapäiväiseksi lääkkeeksi
* pitsat - tätä tuskin tarvitsee perustella
* vetelehtiminen, laiskottelu (kotona)
* pitkät yöunet
* hyvä musiikki
* se, ettei avaa päivää aamutelkkarin uutisilla vaan GrooveFM:n pehmeällä soulilla ja r'n'b:llä
Tässä vain muutamia esimerkkejä, joilla tämäkin kaamos varmasti ylittyy.
No, se tilanne ei voivottelemalla parane. Sen sijaan tähän vuodenaikaan voi ottaa käyttöön monia aika yksinkertaisiakin piristyskeinoja, jotka ovat yllättävän lähellä.
Ite suosin näitä:
* Simpsonit - jo vuosia kestänyt rakkaus, joka ei ole päässyt väljähtymään
* Serranon perhe - harvojen sarjojen uusinnoista on jaksanut innostua yhtä paljon kuin silloin kun ne näki ekaa kertaa
* keskiolut - ensimmäinen on aina paras, samoin toinen ja kolmas, mutta sen jälkeen menee jo ryyppäämiseksi, ei siis sovellu jokapäiväiseksi lääkkeeksi
* pitsat - tätä tuskin tarvitsee perustella
* vetelehtiminen, laiskottelu (kotona)
* pitkät yöunet
* hyvä musiikki
* se, ettei avaa päivää aamutelkkarin uutisilla vaan GrooveFM:n pehmeällä soulilla ja r'n'b:llä
Tässä vain muutamia esimerkkejä, joilla tämäkin kaamos varmasti ylittyy.
sunnuntai 6. tammikuuta 2008
Annos hömppää, kiitos!
Ihmisillä on erilaisia strategioita mennä läpi pimeimmän kauden. Omasta mielestäni
nämä ainekset on muistettava: paljon unta, terveellistä sapuskaa, 2-3 kertaa viikossa hikiliikuntaa, tapaamisia hyvien ystävien kanssa ja riittävästi tv-hömppää ja roskaruokaa - kuitenkin roskaruokaa ei niin paljon, että se söisi kaiken kuntoilun merkityksen.
Mulla ei ole kovinkaan montaa sarjaa, joihin olisin koukussa. Simpsonit on semmoinen. Keltaisen perheen menoon seonneelle onkin tarjonta melkoinen: ma-pe SubTV:ltä tulee puolituntinen kello 19.30 ja MTV3:lta lauantaina ja sunnuntaina. Siihen päälle vielä "jatkot" omilta dvd:iltä niin kelpaa!
Serranon perhe on toinen. Katselin sitä monena aamuna viime kesänä niin kuin noin miljoona muutakin suomalaista. Uusintoja näkee Ykkösellä viikonloppuisin ja melkein aina olen ollut telkkarin ääressä.
Yksi salattu pahe on ollut keskiviikkoisin vilkuilla Karjalan kunnailla -sarjaa. Miksi ihmeessä? No, moni ystäväni tietää, että muuan vaaleahiuksinen nuori nainen on riittävän hyvä syy.
Mitä tästä puuttuu? Kaikki "ne pakolliset sarjat", joita kuuluisi kaikkien katsoa: CSI, 24, House, Lost... Ei vain nappaa! En katsonut niitä alusta alkaen, joten ei tässä nyt enää opetella uusia tapoja.
Ai niin, ja melkeinpä parasta viihdettä ovat olleet American Idolsin "paskimmat koelaulut" -koosteet! Yhdysvalloissa noihin karsintoihin osallistuu ihan uskomattomia tapauksia! Suomen ölisijät ja vikijät häviävät heille jo lähtötelineissä!
nämä ainekset on muistettava: paljon unta, terveellistä sapuskaa, 2-3 kertaa viikossa hikiliikuntaa, tapaamisia hyvien ystävien kanssa ja riittävästi tv-hömppää ja roskaruokaa - kuitenkin roskaruokaa ei niin paljon, että se söisi kaiken kuntoilun merkityksen.
Mulla ei ole kovinkaan montaa sarjaa, joihin olisin koukussa. Simpsonit on semmoinen. Keltaisen perheen menoon seonneelle onkin tarjonta melkoinen: ma-pe SubTV:ltä tulee puolituntinen kello 19.30 ja MTV3:lta lauantaina ja sunnuntaina. Siihen päälle vielä "jatkot" omilta dvd:iltä niin kelpaa!
Serranon perhe on toinen. Katselin sitä monena aamuna viime kesänä niin kuin noin miljoona muutakin suomalaista. Uusintoja näkee Ykkösellä viikonloppuisin ja melkein aina olen ollut telkkarin ääressä.
Yksi salattu pahe on ollut keskiviikkoisin vilkuilla Karjalan kunnailla -sarjaa. Miksi ihmeessä? No, moni ystäväni tietää, että muuan vaaleahiuksinen nuori nainen on riittävän hyvä syy.
Mitä tästä puuttuu? Kaikki "ne pakolliset sarjat", joita kuuluisi kaikkien katsoa: CSI, 24, House, Lost... Ei vain nappaa! En katsonut niitä alusta alkaen, joten ei tässä nyt enää opetella uusia tapoja.
Ai niin, ja melkeinpä parasta viihdettä ovat olleet American Idolsin "paskimmat koelaulut" -koosteet! Yhdysvalloissa noihin karsintoihin osallistuu ihan uskomattomia tapauksia! Suomen ölisijät ja vikijät häviävät heille jo lähtötelineissä!
Mitään en oo luvannu
Tähän aikaan vuodesta yllättävän moni tekee taas uuden vuoden lupauksia. Meillä kyynisyyteen taipuvaisilla ihmisillä on aina taipumus väheksyä kaikkia lupauksia, mikä johtuu osittain siitä, ettemme itse osaa omiamme pitää. Myönnetään: kuinka monta kertaa oon aikonut tehdä gradun? Hmmm... Muutama kerta tulee mieleen!
Muutamissa lehtiartikkeleissa on muistutettu, ettei lupauksissa ole mitään mieltä, ellei tarkkaan määrittele, mitä tarkoittaa vaikka kuntokuurilla. Pitää siis kirjoittaa ylös, että 3 x puolen tunnin lenkki hyvällä sykkeellä joka viikko. Kuulostaa järkevältä.
Mutta koska liha on heikko, en tee uuden vuoden lupauksia vaan uuden vuoden ohjeistuksia - itselleni.
Tuomo, tee näitä:
* 3 vähintään 45 minuutin treenikertaa viikossa, hiki pitää tulla ja hengästyttää
* rajoita netin käyttöä vapaa-ajalla - muutenkin menee verkossa ihan liikaa aikaa
* tee kandintyö pois alta - kyllä vituttais, jos ei uurastuksesta jäisi mitään käteen!
* jotain rotia rahankäyttöön - ihan liikaa rahaa kuluu pieniin heräteostoksiin ja mielitekoihin
* vähän actionia ihmissuhderintamalle - eihän tuollaista nysväystä kukaan kestä katsoa
* pidä yhteyttä hyviin ystäviin - niitä ei ole liikaa kenelläkään
Näistä voi lähteä liikkeelle!
Muutamissa lehtiartikkeleissa on muistutettu, ettei lupauksissa ole mitään mieltä, ellei tarkkaan määrittele, mitä tarkoittaa vaikka kuntokuurilla. Pitää siis kirjoittaa ylös, että 3 x puolen tunnin lenkki hyvällä sykkeellä joka viikko. Kuulostaa järkevältä.
Mutta koska liha on heikko, en tee uuden vuoden lupauksia vaan uuden vuoden ohjeistuksia - itselleni.
Tuomo, tee näitä:
* 3 vähintään 45 minuutin treenikertaa viikossa, hiki pitää tulla ja hengästyttää
* rajoita netin käyttöä vapaa-ajalla - muutenkin menee verkossa ihan liikaa aikaa
* tee kandintyö pois alta - kyllä vituttais, jos ei uurastuksesta jäisi mitään käteen!
* jotain rotia rahankäyttöön - ihan liikaa rahaa kuluu pieniin heräteostoksiin ja mielitekoihin
* vähän actionia ihmissuhderintamalle - eihän tuollaista nysväystä kukaan kestä katsoa
* pidä yhteyttä hyviin ystäviin - niitä ei ole liikaa kenelläkään
Näistä voi lähteä liikkeelle!
keskiviikko 2. tammikuuta 2008
Etsitään: kiinnostavia Suomi-filmejä!
Kun katsoo elokuvien katsojatilastoja, Suomi-filmillä menee tosiaan hyvin. Joulutarinasta tuli kassamagneetti - eikä varmasti vähiten sen takia, että siinä pääsi katsomaan talvisia maisemia, kun niitä ei juuri missään muualla ollut - Rölli oheiskrääsineen tekee hyvää tulosta, Sooloillen tuli vasta levitykseen, Tali-Ihantala vetää sotahistorioitsijoita eikä Raja 1918 ole sekään kai ollut yleisöfloppi.
Mutta hitto, kun ovat muuten tylsiä nämä kaikki! Sooloillen-leffan idea tuntui jo synopsis-asteella kuin joltain perjantai-illan saippuapläjäykseltä, sotakamaa on filmattu jo niin paljon, ettei mitään kiviä ole jätetty kääntämättä enkä Röllin osalta kuulu kohderyhmään.
Nyt kun Aki Kaurismäki ja Matti Ijäs ovat tauolla, mistä löytäisi kotimaisen, jolla olisi jotain annettavaa? Tässä kuussa tulee teattereihin Tummien perhosten koti, jolta voisi odottaa jotain. Romaani on kuulemma hieno.
Lisäksi odotan Arto Halosen Turkmenistanin salaperäisestä vallankäytöstä kertovaa Pyhän kirjan varjoa. Teatteritilanne on Helsingissäkin nykyään niin kehno, että Halonen pyörinee korkeintaan pari viikkoa jossain pikkusalissa odottamassa muutamia kinoharrastajia ja sitten poistuu dvd-markkinoille ja festivaaleille.
Kyllä meillä käsikirjoittajia olisi, mutta mikä siinä on, että silti koko ajan laahustetaan tällä riskittömällä mainstream-suolla?
Mutta hitto, kun ovat muuten tylsiä nämä kaikki! Sooloillen-leffan idea tuntui jo synopsis-asteella kuin joltain perjantai-illan saippuapläjäykseltä, sotakamaa on filmattu jo niin paljon, ettei mitään kiviä ole jätetty kääntämättä enkä Röllin osalta kuulu kohderyhmään.
Nyt kun Aki Kaurismäki ja Matti Ijäs ovat tauolla, mistä löytäisi kotimaisen, jolla olisi jotain annettavaa? Tässä kuussa tulee teattereihin Tummien perhosten koti, jolta voisi odottaa jotain. Romaani on kuulemma hieno.
Lisäksi odotan Arto Halosen Turkmenistanin salaperäisestä vallankäytöstä kertovaa Pyhän kirjan varjoa. Teatteritilanne on Helsingissäkin nykyään niin kehno, että Halonen pyörinee korkeintaan pari viikkoa jossain pikkusalissa odottamassa muutamia kinoharrastajia ja sitten poistuu dvd-markkinoille ja festivaaleille.
Kyllä meillä käsikirjoittajia olisi, mutta mikä siinä on, että silti koko ajan laahustetaan tällä riskittömällä mainstream-suolla?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)