tiistai 12. elokuuta 2008

Kestouutiset pitävät maailman tasapainossa

Eikö usein tunnukin siltä, että "uutinen", jonka näet lehdessä tai netissä, on jotenkin vanhan ja kuluneen tuntuinen? Syitä voi olla monta: kyseessä on a) ikiliikkuja, aihe josta puhutaan aina säännöllisin väliajoin, vaikkei mitään uutta olisikaan ilmennyt; usein tällaisista aiheista on helppo kirjoittaa, ne ovat populaareja ja kommentaattoreiksi on helppo löytää joku yliopiston dosentti tai Juha Mieto tai b) aikakausaihe; näistä kirjoitetaan aina samaan aikaan joka vuosi joka mediassa.
Joskus harvoin kyseessä saattaa olla oikea uutinen, eli tapahtuma, asia tai ilmiö, josta et ennen ole kuullut.

Näitä kestoaiheita ovat mm. joulun sää, juhannuksen menoliikenne, mansikoiden kypsymisaikataulu, kesäjuhlien menovinkit ja näin loppukesästä opiskelijoiden asuntotilanne ja autoilijoiden varoitukset olla ajamatta koululaisten päälle.

Miksi näistä aina kirjoitetaan? No, osittain on aihetta. Ajatellaanpa koululaisia liikenteessä. Joka vuosi jää aivan liikaa lapsia hullujen kaahareiden alle. Lapset eivät vielä osaa liikkua yksin liikenteessä, kun taas aikuiset autoilijat ovat niin sokeita tai mukakiireisiä, etteivät muista, että pirssissä on myös jarrupoljin.

Toinen syy on tietenkin lukijoiden mielenterveys. Jos ei kestoaiheita olisi, vuodenkierto voisi häiriintyä. "Mitä? Eikö tänä vuonna ole kirjoitettu kertaakaan opiskelijoiden surkeasta asuntotilanteesta? Apua! Onko ongelma poistunut kenenkään kertomatta!?"

Kolmas syy on tietenkin toimittajien ja uutispäälliköiden laiskuus tai pikemminkin mukavuudenhaluisuus. Ainahan näistä on kirjoitettu - siis nytkin! Päivä- ja viikkolistojen uumenista kaivetaan kansio kestoaiheet ja sieltä nakitetaan Jussille vuokra-asuntotilanne, Hannalle bensan hintakehityksen tarkkailu, Sannalle syksyn kirjauutuudet ja Juhalle uimavesien lämpötilat.

Nyt eletään elokuun puoltaväliä. Ei mene kauaakaan, kun lehdet jo puffaavat paikallisteatterinsa teatterikauden avajaisia, kulttuuritoimittajat raportoivat kirjakustantamoiden rapujuhlilta ja sporttiset journalistit tarjoilevat vinkkejä uusien harrastusten valintaan kansalaisopiston ja avoimen yliopiston kurssitarjonnasta.

Ei kommentteja: