tiistai 27. toukokuuta 2008

Suomi - ilmastopolitiikan kauhukakara

Demari puuttui tänään (27.5.) aiheellisesti siihen, miten huonolla tolalla ilmastonmuutoksen torjunta Suomessa on. Demari siteerasi saksalaista Germanwatchia, jonka tekemässä tutkimuksessa (The Climate Change Performance Index, CCPI) oli vertailtu eri maiden ilmastonmuutoksen torjuntakeinoja kolmella mittarilla: päästötrendin, päästötason ja ilmastopolitiikan tasolla.

Suomi sijoittui vertailussa kunniakkaasti - sijalle 36. Mainittakoon, että mukana oli 56. Suomen yläpuolelle ylsivät mm. kuuluisat ympäristöteknologian huippuosaajamaat, kuten Iran, Romania, Marokko, Liettua ja Thaimaa. Ykkösenä oli Ruotsi, Islanti oli kolmas ja Norja ja Tanska olivat sijoilla 16-17.

Eipä yllätä tämä tulos! Ilmastonmuutoksesta on debatoitu viime vuosina enemmän kuin koskaan, ja lupauksia on sadellut sieltä täältä, mutta en muista juuri yhtäkään konkreettista lupausta hallitukselta tai kunnilta. Siis sitä, että jotain on oikeasti aiottu tehdä.

Sen sijaan Suomi on kunnostautunut mm. amerikkalaistyylisten hypermarkettien rakentamisessa ja kaavoittamisessa, autoverotuksen keventämisessä, turvevoiman lobbaamisessa ja joukkoliikenteen määrärahojen tasaisessa supistamisessa.

Sen sijaan, että kunnat ja valtio olisivat aloittaneet määrätietoisesti energiansäästöhankkeita kaikilla sektoreilla, meillä vieläkin puhistaan, mitä pahaa ja kauheaa Kioton sopimuksen (vielä hyvin vaatimattomat) päästörajoitukset meille aiheuttavat. Suomi yhä kaukana Kioton tavoitteista, vaikka niistä on vielä piiitkä matka komission hyväksymiin uusiin vähennystavoitteisiin.

Olen hyvin pettynyt Suomen ilmastopolitiikkaan. KUn mitään ei ole tehty, on vaikea hurrata. Suomi elää vieläkin siinä harhassa, että muut maksavat laskun, niin että me saamme nauttia vapaamatkustajan lokoisasta olotilasta.

Ikään kuin teollisuus ja vaikutusvaltaiset poliitikot salaa unelmoisivat, että "eivätköhän nuo muutkin maat pian jarruta tuota ekohössötystään, niin päästään taas poikien kanssa shoppailemaan uusia katumaastureita ja voisihan sinne meidän kulmille pari turvevoimalaakin taas laittaa, kun tuli vaaleja ennen luvattua..."

maanantai 26. toukokuuta 2008

Kehitysapu - mahdoton tehtävä Suomelle?

Jos pitäisi nimetä joku asia, joka on selvästi Suomen hallitukselle täysin ylivoimainen, on kehitysavun nostaminen YK:n vaatimaan 0,7 prosenttiin bkt:stä! Niin kauan kuin muistan, Suomi on koko ajan väittänyt yrittävänsä lisätä sitä, mutta aina mokannut.

Aina hallitus keksii jotain uusia tekosyitä, miksi se ei onnistu. Joskus vedotaan talouden laskusuhdanteeseen - "ei meillä nyt ole varaa" - joskus nousukauteen, "nyt meidän täytyy investoida ja maksaa valtionvelkaa". Paradoksaalisesti ainoa vuosi, jolloin Suomi on kyennyt 0,7 prosenttiin, oli syvimmän laman aikana eli 1991.

Hesari kertoo tuttua kieltä 26.5.:
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Suomi+uhkaa+j%C3%A4%C3%A4d%C3%A4+kehitysaputavoitteestaan/1135236669806

Tällä kertaa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri eli Väyrysen Pate toteaa, että tavoitteesta jäädään ilman lisärahoitusta nykyvauhdilla 20–50 miljoonaa euroa, talouskasvusta riippuen.

Suomi on koko ajan siirtänyt takarajaa, milloin "nollaseiskaan" aiotaan päästä. Viimeisin tavoite oli 2010, nyt se on tiettävästi siirretty 2015:een.

Kysynpä vaan: jos ei Suomi pysty saavuttamaan tuota häpeärajaa silloin, kun sillä menee taloudellisesti paremmin kuin koskaan, niin ei se yllä siihen koskaan!

Tai toivotaan, että olen väärässä...


Paavo Väyrysen (kesk) mukaan

Väyrysen mukaan Suomi antaa samalla muille EU-maille väärän signaalin, jos edes pitkästä talouskasvusta nauttinut maa ei pidä tavoitteitaan.

Hän muistutti kehitysministerien kokouksen yhteydessä Brysselissä, että Suomi on jo kertaalleen pettänyt lupauksensa nostaa apuaan. Tämän vuoksi Suomea seurataan EU:ssa tarkasti.

Suomi yrittää nyt nostaa kehitysapunsa 0,51 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2010 mennessä. Vielä joitakin vuosia sitten kaavailtiin, että apu nousee 0,7 prosenttiin samassa ajassa. Nyt tätä tavoitellaan vasta vuoteen 2015 mennessä.

"Me olemme jo silmätikku tämän petetyn lupauksen vuoksi", Väyrynen sanoi.

Ruotsi antaa jo nyt kehitysapua yli prosentin bruttokansantuotteesta. Kansainvälinen tavoite teollistuneille maille on juuri 0,7 prosenttia.

sunnuntai 25. toukokuuta 2008

Corbijnit on pakko nähdä

Tennispalatsin taidemuseossa avautui keskiviikkona tosi mielenkiintoiselta kuulostava näyttely eli Anton Corbijnin retrospektiivinen valokuvanäyttely. MIeshän on tehnyt todella tunnistettavalla tyylillään hienoja musiikkivideoita esim. Depeche Modelle, Joy Divisionille ja kuka muistaa kelle kaikille.

Tämä näyttely pitää kyllä nähdä! Corbijn on kuulemma kuvannut myös puoli Hollywoodia filmilleen (ja myöhemmin muistikortilleen), ja näitä fotoja tuolla Tennarissa sitten nähdään.

On se hyvä, että Helsingin museot pitävät pintansa ja tarjoavat kunnon näyttelyjä aika useinkin, kun kaupungin elokuvateatteritarjonta ei ole lähellekään yhtä tasokas kuin vaikkapa pk-seudun teatteritarjonta.

Siispä sinne! Siis Tennariin!

Ei armoa viisurokkareille

Suomi oli viime hetken veikkailujen ja vedonlyöntitilastojen mukaan taas yksi Euroviisujen ennakkosuosikeista - mikä tietysti loogisesti tarkoitti, että Suomi oli melkein viimeinen! Lordi on oikeastaan ainoa poikkeus siitä,että joskus kärkeen veikattu voi oikeasti pärjätä.

Jonkinmoista ennakkohuhua oli Teräsbetoninkin ympärille jostain käsittämättömästä syystä saatu nostettua, joten arvelin sen sijoittuvan hyvällä tuurilla 15:n joukkoon. No, tuo sija 22 on ehkä realismia.

Nyt moni voivottelee, että moni Suomea huonompi biisi pärjäsi paremmin. No, se on kyllä totta. En tajua, millä ilveellä esim. Islanti, Latvia tai Tanska kohosivat niinkin korkealle, vaikka niiden biisit edustivat omassa tyylilajissaan samaa huvittavuuden huippua kuin Teräsbetoni.

Venäjä sitten voitti. Ei sekään ihan sattumaa ole.

MItä enempi Itä-Euroopan tai pitäisikö sanoa Euraasian maita tulee mukaan, sitä vahvemmilla ne itse ovat. Ajatellaanpa nyt: tänä vuonna oli Venäjän lisäksi entisinä Neuvostoliiton maina mukana Baltian maat, Georgia, Ukraina, Valko-Venäjä, Armenia ja Azerbaidzhan. Eivät kaikki 12 pistettä antaneet, mutta on selvää, että ne antavat ns. geopoliittiset pisteet Venäjälle. Samalla syyllähän USA:n missi oli kylmän sodan aikana aina Miss Universumeissa varmasti 10:n parhaan joukossa.

Toinen mukava klikki ovat entiset Jugoslavian maat. Tänäkin vuonna mukana olivat Slovenia, Kroatia, Serbia, MOntenegro ja Bosnia-Hertzegovina. On varmaa, että ne taputtelevat toistensa selkiä, ja hyvällä tuurilla klubiin voi saada Kreikan, Romanian ja Bulgariankin.

Vaikka takaoven kautta mukaan päässeiden suurmaiden eli Ranskan, Britannian ja Saksan biisit olivat samaa huttua kuin muidenkin, niille ei enää ole tarpeeksi tukijoita, kun Euroviisujen painopiste on kaakossa ja idässä.

POhjoismaihin voi sikäli luottaa, että ne antavat aina toisilleen pisteitä - paitsi eilen ei Tanskalta herunut edes lohtupojoja Suomelle! Naapurisopu järkkyy!

On toki virkistävää, että kisat ovat viime aikoina olleet aina eri maassa, usein pienissä maissa, mutta aikamoinen friikkishow (vrt. Lordi) pitää LÄnsi-Euroopasta tulla, että se voi kiilata väliin.

keskiviikko 21. toukokuuta 2008

Puhun suositulla kapulalla

Hesarissa oli tänään torstaina pieni juttu siitä, että suomalaisten suosituimmat puhelimet ovat halpoja nokialaisia. Ei mikään yllätys!

http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Suomalainen+puhuu+Nokian+perusk%C3%A4nnyk%C3%A4ll%C3%A4/1135236550132


Vaikka toisaalta olemme samanaikaisesti muka kännykkäintoista kansaa, todellisuudessa vain
tietty melko pieni porukka ryntää heti ostamaan uusimmat lelut, joissa on nykyään kaikki
mahdolliset ominaisuudet, pullonkorkinavaajaa ja naisten joskus toivomaa meikkipeiliä
lukuunottamatta.

Huomasin, että mulla on ollut näistä kymmenestä suosituimmasta kaksi eli vanha kunnon varma 3310, ehkä NOkian mukavin malli, ja laatikossa on edelleen 6021. Äitilläni on perushalpa 1110 ja isälläni 3510i. Myös top 10:ssä olevat 6060 ja 6101 näyttävät tutulta, niitä näki yhdessä välissä joka toisella. Itse en simpukkamallista tykkää, joten en sellaista halunnut ostaakaan.

Nyt taiteilen E65:lla, joka on siitä kätevä, että siinä on netti- ja sähköpostivalmeus, surffailu on kohtuullisen nopeaa (joskaan ei lähellekään yhtä kätevää kuin tietokoneella) mutta näppäimet ovat tällaiselle nakkisormelle liian pienet. No, eipä se estä meikäläistä pommittamasta ystäviäni lukuisilla tekstareilla :)!

Leijonapronssi oli pieni ihme

Palaamme vielä hetkeksi kotimaan tapahtumiin, totesi Lapinlahden linnut eräässä vanhassa sketsissään. Niin palaan minäkin, vielä siihen Leijonien MM-pronssiin.

Oli se vaan pieni ihme! Se, että Suomi keräsi alkusarjassa pelkkiä voittoja, oli osittain tuuria, sen verran heikosti joukkue mätti maaleja ja vain vaivoin kiri voittoon esimerkiksi USA:sta. Kun Venäjä heitteli leijonaraasua mennen tullen, olin jo aivan varma, että ruotsalainen hannuhanhilauma tulee hellästi hekotellen kaukaloon ja nappaa rutiinilla pronssin.

Mutta on se vain kaunista, että mitalin voi voittaa juuri Ruotsin nenän edestä! No, eipä nuo arvokisamitalit enää niin isoilta elämyksiltä tunnu! Ehkä sitten sykähdyttää enempi, jos Suomi joskus vielä nappaa kultaa.

Älä antaudu erämaan armoille!

Olipa muuten virhe mennä katsomaan Sean Pennin ohjaamaa leffaa Erämaan armoille! Älkää menkö!

Juonen idea oli kohtuullisen hyvä: teinipoika jättää turvallisen kotinsa ja rikkaat, mutta riitelevät vanhempansa ja lähtee heille osoitetta kertomatta vaeltamaan rahattomana ja päämäärättömänä ympäri Jenkkilää tehden pikku hanttihommia, jotta saisi rahaa. Hänen lopullisena tavoitteena on mennä "erämaan armoille" Alaskaan ja taistella siellä ilman rahaa ja tavaraa.

No, pahin ongelma oli tuhoton pateettisuus ja ylipituus eli 2,5 tuntia. Hollywoodin tämän hetken suurimpia helmasyntejä on se, että ohjaajille annetaan liekaa tehdä 2,5-3 tuntisia "teoksia", vaikka aineksia olisi vain puoleentoista tuntiin. Niin oli tälläkin kertaa. En haukotellut ja vaikeroinut yhtä paljon kuin seurassani ollut ystävä, mutta kyllähän sitä rainaa kesti ja kesti!

Kun loppukin oli melko ennalta-arvattava ja muka tunteisiin vetoava, niin jäi tunkkainen maku suuhun.

Siis: älkää menkö!

Lampaiden ja itsensäpaljastajien asialla

Euroviisukappaleiden seuraaminen tasapainoilee vuosittain antikliimaksin ja suuren pettymyksen rajamaastossa. On suorastaan merkillistä, miten kymmenet maat onnistuvat vuodesta toiseen kerääntymään yhteen ja esittämään toinen toistaan latteampia ja mitäänsanomattomampia ralleja.
Onko se edes mahdollista?

Onko kaikkien maiden oikeat säveltäjät vangittuna köytettyinä ja sidottuina jossain kansallisen yleisradioyhtiön takahuoneessa niin, että kaiken maailman kahden pennin puuhamaaonjännäpaikka -tasoisilla renkutuksilla oppejaan hankkineet pääsevät säveltmään, sanoittamaan, sovittamaan ja esittämään?

Ajatellaan nyt Teräsbetonia. Kuka voi väittää, että se olisi oikea biisi? Neljä vatsalihasliikkeitä sopivasti tehnyttä pelleä heiluu napa paljaana jossain pseudokeskiaikaisissa asuissa ja puhkuu eläinsuojeluasiaa: hehän ovat huolissaan kun lampaat eivät voi laiduntaa rauhassa. Okei, laulajalla on hyvä ääni, mutta muuten Teräsbetoni on vitsi, joka ei naurattanut enää ensimmäisen levyn jälkeen. "...siellä lampaat ei voi laiduntaa..." on tahaton antikliimaksi joka kerta, kun sen kuulee.

Turha vertailla Lordiin - Hard Rock Hallelujahin muistan vieläkin mielessäni, se oli oikeastaan ihan hyvä biisi! Mutta viime vuoden Hanna Pakarisen biisistä en muista säveltä saati lyriikoita.

Onneksi ei mene muillakaan hyvin. Luojan kiitos Viro käsittämätön "letuletusvet" -tai jotain renkutus jäi rannalle, samoin kuin Irlannin kalkkuna, joka vitsin varjolla kerjäsi sympatiapisteitä Ireland 12 points -biisillä (vai miten se ranskaksi meni??).

Belgian keksityllä kielellä tehty ralli olisi voinut olla 50 vuoden takaisesta kilpailusta, niin kuin Ylen kommentaattori Asko Murtomäki tiistaina muistutti. Ei naurattanut eikä jäänyt mieleen! Kaspianmeren seudun ihmeet ovat panostaneet kisaan: Azerbaidzhanilla oli jännä rockoopperaklooni, Ukraina on menestynyt jo monta kertaa, Armenialla oli pompöösi ja aika kulunut mutta kohtuullisen hyvä kappale sekin.

Kreikka pisti kauniin mimmin lavalle ja Secret Combination pääsi sukkana finaaliin. MItä enemmän paljasta pintaa, sen parempi, senhän osanottajat tietävät. Tällä kertaa oli artisteilla sentään sen verran rättiä, etteivät genitaalialueet paistaneet, mutta hyvin paljastava oli asu esimerkiksi Puolan Isis Geellä. Montenegron Stefan Filipovicin taustatanssijoiden nahka-asut sen sijaan olivat kuin jostain halvasta 80-luvun pornofilmistä.

Israelia moni ehti kehua, mutta en lämmennyt itse sille lainkaan. Romanian kaunoääninen balladi oli kuin suoraan 70-80-luvun kisasta, jolloin ääni vielä ratkaisi. Tosin voi Romania vieläkin pärjätä. Uusien kisamaiden joukossa on vielä niitä, jotka luulevat, että Euroviisuissa pitää äänestää sitä, joka osaa laulaa.

Ruotsi ehti jo hämmästellä Teräsbetonin finaaliin menoa, mutta milloinpa Ruotsille olisi mikään kelvannut? Eipä ole juuri lapsille kertomista heidänkään Charlotte Perrellissä.

Jos saan veikata - tai toivoa - haluaisin joko Bosnia-Hertsegovinan naiivinin, kauniin teatraalisen show'n voittavan. Se biisi jäi oikeasti positiivisessa mielessä päähän soimaan! Olisipa myös jännää jatkoa Belgradille nähdä Juurovisiuunit Sarajevossa!

Hienoa, että kisat ovat kiertäneet kymmenen viime vuoden aikoina pienissä tai ainakin vähemmän tunnetuissa pääkaupungeissa. On ollut Helsingin lisäksi Tallinnaa, Riikaa, Kiovaa ja Belgradia.

perjantai 16. toukokuuta 2008

Von Hertzenien piukeaa menoa

Von Hertzen Brothersien uutta Love Remains the Samea on jo - ilmeisesti tukevan markkinointikoneiston fiksusti auttamana - mainostettu "kriitikoiden suosikkilevynä", siis jo ennen kuin se oli edes ilmestynyt. Tosi kekseliäästi valittu taktiikka! Suomessa osataan jo ottaa mallia Ameriikasta, jossa suuret tuotantoyhtiöt syöttävät toimittajille sanavalintoja "vuoden paras levy", "upea debyytti", "klassikon ainesta", "uusi legenda", "nuori tähti on syttynyt".

Pakko on kumminkin myöntää, että Love Remains the Same ON hyvä levy! Se on pitkälle tuotettu ja täynnä biisejä, joissa on ties kuinka monta ääniraitaa päällekkäin. Kyllä pojat ovat saaneet vääntää kutakin 6-10-minuuttista biisiä viikkotolkulla! Rahaa on ollut mutta ennen kaikkea näkemystä!

Bändi yhdistelee biiseissä espanjalaista ja intialaista menoa, 70-luvun rockia sekä jonkinlaista sekapuurorockia, joissa kitarat ovat keskeisessä osassa. TAitava ja hallittu kokonaisuus!

Vierastan itse progemaisen pitkiä kepityksiä, koska ne yleensä menevät kikkailun puolelle. Von Hertzenien suhteen niin ei käy. Tatsi säilyy mainiosti. Lisäksi 9 biisin levy on "vain" 60-minuuttinen. Bändit näyttävät oppineen, ettei sitä täyttä 75 minuuttia kannata turhaan täyttää, jos laadukasta aineistoa on vain tunniksi.

Kannattaa ostaa tää läpyskä! Tosin kymmenet kriitikot ovat varmasti jo hoitaneet tämän tekstimainonnan minunkin puolestani!

Hui - kuuden viikon kesäloma!

Uskomatonta mutta totta - kesälomaani on enää 15 työpäivää tämän päivän jälkeen! Sen jälkeen on luvassa kuusi viikkoa palkallista lomaa - yhteenmenoon! Tää on ensimmäinen kerta, kun saan täyspitkät lomat ja tällä kertaa tosiaan ihan katkotta. Viime viikolla lomat olivat kolmessa osassa.

Tällä kertaa on tarkoitus käydä Sodankylän filmifestareilla ja Berliinissä, ja sitten on tietenkin isän 60-vuotissynttärit. Tärkeintä kumminkin on se, että suurimmalle osalle lomasta ei ole mitään suunnitelmia.

Täytyy kyllä myöntää, että se on hyvä ja huono asia. En ole koskaan osannut olla pitkiä aikoja aloillaan, tekemättä mitään. Ei kannata suunnitella kaikkea etukäteen, varsinkaan minuutin päälle, mutta miten osaan olla, jos ei ole mitään kalenterissa? Siis monta viikkoa yhteenmenoon? Huhhuh!

Loma tekee hyvää, se on ihan varmaa. Sitä siis ootellessa! Ja varmasti sitä tekemistä löytyy!

keskiviikko 7. toukokuuta 2008

Venäläistä demokratiaa

Jahas, Venäjällä on vihdoinkin saatu virallisesti valta "vaihdettua". Dmitri Medvedev on vannonut virkavalansa ja Putin on vetäytynyt pääministeriksi. Niin kuin suurin osa toimittajista ja tutkijoita on arvioinut, mikään tuskin muuttuu. Medvedevistä tulee Putinin ja Yhtenäisen Venäjän juoksupoika ja käsinukke. Sitä mitä Putin ei omalla kaudellaan ehtinyt tai muistanut tehdä, tai ehkä jopa kehdannut, se pannaan Medvedevin työksi.

Olen lukenut monia, monia artikkeleita venäläisestä kansalaisyhteiskunnasta ja demokratiakäsityksestä, eikä se vain meinaa mennä jakeluun. Miten demokratia voi toteutua yhteiskunnassa, joka on käytännössä yhden puolueen taskussa, oppositio, kansalaisjärjestöt ja kriittinen media on hiljennetty, toiseksi suurin puolue ovat kommunistit, josta ei voi tulla todellista vastustajaa ja epäilevät toimittajat ja tutkijat hiljennetään joko aseella, painostamalla tai molemmilla.

Näin ei voi kuin hieman mutista olemattomaan partaansa tuon vallanvaihdon suhteen. Mikään ei muutu, niin kuin ei kai ole tarkoituskaan. Putin junaili jatkonsa mainiosti. Nuhteettomia lähettipoikia riittää aina, kun isot pomot haluavat hääriä taustalla.

Vappu jyskytteli ohi

Yksi asia, mistä huomaa selvästi vanhentuneensa, on se, ettei vappu oikein nappaa. Kun muistelee vielä opiskeluaikoja: silloin vappu oli vuodenkierron kiintopiste. Vedettiin haalarit päälle, hankittiin pussikaupalla kuplivaa ja joskus jopa helmeilevää ja kynnettiin pölyävää maantietä epämääräisiä latteuksia jauhaen, aurinkolasit päässä ja ylioppilaslakki päässä.

Mutta nyt oli toisin: päätin jo ajoissa, etten missään tapauksessa mene keskustaan aattoiltana. Vappupäivänä siellä käväisin mutta lähdin pois sutjakkaasti. Ei tänne massan keskelle tee mieli jäädä! Ja puukosta tai nyrkkiraudasta olisi keskustassa voinut aattoiltana saada, jos olisi oikein huonosti käynyt.

"Aikuismaiset" vapunviettotavat kuten vappulounaat eivät myöskään innostaneet. No, ehkä kaveriporukalla olisin voinut suostua.

Mutta pahin vappuklisee on kuitenkin poplariin pukeutuminen. Sinä päivänä, kun ostan vapaaehtoisesti poplarin (ja kuuntelen Iskelmäradiota), minut saa raahata vanhainkotiin!