Jens Weissflog ja muut viiksivallut

Näin joulupyhinä taas mainoksia perinteisestä Saksan-Itävallan mäkiviikosta. Joskus aikoinaan se oli parasta, mitä vuodenvaihteessa saattoi tapahtua. Neljä paikkakuntaa - Oberstdorf, Garmisch-Partenkirchen, Innsbruck ja Bischofshofen - olivat paitsi niminä toimittajan ja selostajan painajaisia, ne olivat mäkiä, joita puoli Eurooppaa tuijotti.

Pärjääkö Matti Nykänen? Onnistuuko Jari Puikkonen? Ovatko Ari-Pekka Nikkolan teiniviikset taas kasvaneet viime vuodesta? Mites Janne Ahosen kunto? Voittaako Toni Nieminen kokonaiskilpailun?

Omalta osaltani mäkiviikon jännittäminen taisi jäädä tuonne vuosituhannen vaihteeseen. Sen jälkeen suurin jännityksen aihe on yleensä ollut se, onko kisojen aikaan Keski-Euroopassa muualla lunta kuin mäessä. Tänä vuonna taitaa olla.

Parhaat muistot ovat jääneet mieleen niminä. 80-luvun telkkarisukupolvi muistaa Vegaard Opaasin, Primos Ulagan, Nykäsen pahimman kilpailijan, Jens Weissflogin, Jiri Parman ja Robert Ceconin, jolla oli aina naamari. Ja tietysti V-tyylin lanseeranneen Jan Boklövin ja kovan onnen iloisen soturin, Eddie Edwardsin, joka oli kaikkien kisojen pelle ja maskotti.

Meillä oli kotona Amiga 500:n alkeellinen mäkihyppykisa. Grafiikka oli heikko ja itse hyppysuoritus oli aika puuduttavan kankea, mutta aina päätimme veljeni kanssa innolla, kuka saa olla Nykänen ja kuka joutuu olemaan Weissflog tai joku viiksekäs puolalainen.

Ja olipa meillä myös mäkihyppääjänukke, jossa hyppääjä oli jostain kumista valmistettu ja sukset metallia. Sohvan pääty ja käsinoja saivat toimia alastulorinteenä ja hyppyrinä ja käsinojan laidalta nukke "ponnisti" olohuoneen matolle.

Muistot ovat jääneet, vaikka mäkiviikko nykyään yleensä jääkin väliin.

Ei hullumpi vuosi - loppujen lopuksi

Välillä tuntuu, ettei vuodesta meinaa jäädä mitään käteen. Viikot ja kuukaudet hurraavat yli niin nopeasti, että hädin tuskin on maanantai alkanut niin onkin jo perjantai. PItääpä siis kuitenkin muistella mitä hyvää tänä vuonna on sattunut:

- vakituinen työsopimus alkoi tammikuun alussa
- veljeni sai lapsen ja meni kihloihin
- olin hienolla viikon mittaisella "turneella" Sodankylän elokuvajuhlilla, sitten viikon Berliinissä
- kuntosavate on piristänyt ja parantanut kuntoa
- taloustoimittaja kurssi syksyllä oli antoisa ja sen kruunasi reissu Koreaan
- täytin 31 enkä vieläkään tarvi nitroja
- töissä ensi vuosi on suhteellisen turvattu, koska saimme kaksi uutta asiakasta
- parhaimmat ystävät ovat pysyneet

En aina ole kovin hyvä positiivisessa ajattelussa, mutta ei tuo lista nyt pahalta näytä.

"Suomi on laskeutunut joulun viettoon..."

Vuoden kierrossa on tiettyjä perusuutisia, joita ei voida välttää, ei sitten millään. Otsikoita ovat mm. nämä:

- lumen tulo yllätti autoilijat (yleensä kyseessä ovat eteläsuomalaiset, tarkemmin vielä Kehä III:n sisällä asuvat)
- juhannuksena hukkui 10 ihmistä (voi myös olla 15, jos on oikein kuuma)
- Katso ennakkoon Linnan juhlien upeimmat puvut (ennen)
- Katso kooste Linnan juhlien upeimmat puvut (jälkeen)
- XXX:n puku oli plagiaatti/kauhea/ihana/kallis/halpa/tissit paljastava
- Joululiikenteen huippu ajoittuu joulua edeltäville päiville ja pääteille
- Joulumyynti ylitti odotukset (mikä lama??)
- Suomi rauhoittui joulunviettoon


Näitä otsikoita näemme harvoin:

- Reiska sai ensimmäisen lämpimän ateriansa viikkoon Pelastusarmeijan jonossa
- Kaatopaikat ennätystäynnä joululahjapakkausten takia
- Alko: Halpa viina on virhe
- Poliitikon tunnustus: Nukuin kun kotikuntani päätettiin liittää naapuriin
- Ekonomisti: KUka piru noista taloussuhdanteista oikeasti tietää??
- EK: Vapaa markkinatalous ei pelastakaan maailmaa
- Keskusta: Turve on epätoivoinen oljenkortemme
- Taksikuski lauantaiyönä: Kuljetin selväpäistä asiakasta

Ja niin edelleen...

Kotimainen leffasyksy jäi väliin

Joskus 5-6 vuotta sitten minulla oli perinne: kävin katsomassa kaikki kotimaiset ensi-iltaelokuvat teatterissa, kuulostivatpa ne kiinnostavilta tai eivät. Jossain vaiheessa perinne hävisi. Olin nähnyt ihan liikaa tusinaa ja tuntui turhauttavalta maksaa 10 euroa jostain Levottomat 3:sen tasoisesta pätkästä.

Nyt tilanne on toinen. En ole nähnyt yhtäkään syksyn kotimaista ensi-iltaa. En Päätaloa, en Putoavia enkeleitä ja tuo tuorein Blackoutkin epäilyttää.

En ole alkanut boikotoioda kotimaisia, mutta onkohan minusta tullut krantumpi? Palkkaa kun saa, niin raskisi sitä leffassakin käydä, mutta kaipa alan vaatia sitä, että sekä aiheen pitäisi tempaista mukaansa että elokuvan pitäisi olla tarpeeksi kunnianhimoinen. Tai sitten ole vain vanha ja väsynyt :).

Tuon Putoavia enkeleitä aion kyllä mennä katsomaan. Siinä lienee jotain potkua ja taitoa mukana. En tunne Lauri Viidan tuotantoa, mutta nyt olisi oiva tilaisuus tutustua.

Goottikelit jatkuvat

Jotenkin tuntuu, ettei talvi aio tänäkään vuonna alkaa ollenkaan. Näitä goottitalvia voi kuvailla mustaksi sumuverhoksi, joka - jos hyvä tuuri käy - päiväsaikaan vähän valaistuu ja muuttuu harmaaksi. No, parin päivän päästä on talvipäivänseisaus (mikä, koomista kyllä, on nimipäiväni - selittäisiköhän osittain toisinaan synkkää mieltäni ;) ) ja sitten taas päivä pitenee. Ties vaikka kohta paistaisi taas aurinko.

Samaan aikaan kun täällä vesipisarat taas tanssivat ikkunalaudalla, Jenkeissä on tulipalopakkaset (taas heillä, you lucky bastards! :) ) ja lunta tupruttaa Las Vegasia myöten! Onpahan kunnon pyryjä ollut myös Alpeilla, Ranskassa ja Espanjassakin. Mutta Helsinki - enpä jaksa lumettaa sitä tuulista niemeä, yläkerran herra pohtii.

Huvittavaa on, että kun meillä joskus tupruttaa kunnolla lunta, niin koko kaupunki on kameroineen liikkeellä, räpsii kuvia kuin japanilaiset turistit ja syöksyy ostamaan liukureita, pulkkia ja lumilapioita. Joille on käyttöä kaksi päivää.

Helmikuulle varasin talvilomareissun Saariselälle. Ehkä siellä olisi parempi tilanne.

Aika todella laukkaa

Aika kulkee kyllä pirun nopeasti. Parhaita esimerkkejä siitä on se, etten ole jaksanut kirjoittaa tänne sivulle marraskuun jälkeen. Viikot tosiaan juoksevat. Taas on perjantai! Toisaalta voi sanoa, että kun on näin synkkää, niin parempi onkin, että aika juoksee.

Jännä juttu, miten neljä kuukautta sitten tapahtuneet asiat tuntuvat siltä kuin ne olisivat olleet eilen. VAStahan olin taloustoimittajakurssilla Haikossa. Se tapahtui syyskuun alussa. Synttärit olivat aivan vasta. Niistä bileistä on kohta kaksi kuukautta. Ja Korean-reissu, eihän siitä voi olla juuri viikkoa kauempaa. Koreasta palattiin yli kuukausi sitten.

Viikot sulauttaa tasaiseksi massaksi se, että joka päivä tuulee ja useimmiten myös sataa. Päiviä ja viikkoja on vaikea erottaa toisistaan.

Joskus 25-vuotiaana muuan kaveri sanoi, että ihmisen elämässä ikäkausi 25-30 menee kaikkein nopeimmin. Niin se kyllä meni. Nyt ollaan jo neljännelläkymmenellä :). Opiskeluaika oli ihan erilaista, puhumattakaan kouluajoista.

No, onneksi pääsee pian joulun viettoon!

Köyhä ei käskien kuluta

Naputtelin jo aiemmin rivejä siitä, kuinka tavallisia ihmisiä patistetaan lompakkonsa ihmevoimalla pelastamaan Suomi lamasta. Tässä sitaatti Taloussanomista:

– Hirveästi käydään vihaista kansalaiskeskustelua, että on se törkeää, kun kuluttajien harteille sälytetään vastuu. Mutta millä harteilla se pidemmän päälle voi olla kuin ihmisten, kuluttajien harteilla, Sampo Pankin ekonomisti Lauri Uotila huomauttaa.

Yksityinen kulutus on Uotilan mukaan kaikkein tärkeintä Suomen työllisyydelle, tuotannolle ja tulojen muodostukselle, vaikka viennin osuus on kansainvälisesti vertaillen varsin suuri.

Kansanjoukot voivat elvyttää jatkamalla ja jopa lisäämällä kulutusta sen verran kuin ostovoima kasvaa. Tähän on Uotilan mielestä hyvät mahdollisuudet, koska palkat nousevat, korot laskevat ja inflaatio hidastuu.

Niin, totta on, että joidenkin ihmisten elämään ei taantuma vaikuta millään tavalla. Työ on mukavaa ja sitä on tarpeeksi, palkka juoksee ja nousee, kun tekee hommansa hyvin ja niin edelleen.

Mutta mitähän mahtavat miettiä ne tuhannet, joille on jo käynyt ovi teollisuuden yt-kierroksen alettua? Kun työpaikka menee alta, vain hullu keskittää voimansa tavarataloissa juoksemiseen. Lainat, laskut, vaatteet ja ruoat on ostettava joka tapauksessa. Ja ai niin, ne lasten päivähoitomaksut ja vaimon silmälasitkin.

Pitäisikö kirkon järjestää synninpäästöjä vastuuttomille kansalaisille, jotka eivät pääse toteuttamaan kansallisvelvollisuuttaan eli vinguttamaan visaansa?

Tilanteeseen sopivasti hallitus on aikeissa vapauttaa sunnuntaiaukioloajat, niin että työttömäksi joutuneet saavat yhden lisäpäivän viikossa päästäkseen katsomaan, mihin kaikkeen heillä ei ole varaa.

Taloussanomien haastattelema kuluttajaekonomian professori Visa Heinonen on sentään fiksummilla linjoilla. Hän neuvoo ostamaan mielummin palveluita kuin tavaroita, koska ne ovat ekologisempi vaihtoehto. Siinä Heinonen on täysin oikeassa.

Taloussanomat opastaa myös suosimaan kotimaisia tuotteita. Kannatettavaa sinänsä. Mutta kuinkas ostat mitään kotimaista tuotetta, kun kaikki tuotanto on jo siirretty Kiinaan tai ainakin Ruotsiin tai Keski-Eurooppaan? Jos ostan Fazerin salmiakkia, joka on valmistettu Norjassa, miten paljon lopulta tuen kotimaista? Puhumattakaan jos ostan Kiinassa ommellun paidan, jossa suomalaista on vain firman logo.

Paras ja ekologisin tapa tukea suomalaista työtä on suosia palveluita. Jos menen parturiin, hänen tekemän hiustenleikkuunsa on takuulla kotimainen. Eikä kuntosalille kantamani rahatkaan taida vielä Intiaan kulkeutua.

Suomalaisia voi olla vaikea usuttaa turhaan kuluttamiseen. Sen verran me vierastamme ylhäältä tulevia ohjeita. Moni ostaa sen minkä tarvitsee eikä enempää. Siinä mielessä suomalaisilla on järki kädessä.